Skip to main content

Pieni, mutta nostalginen

 Hei,

Pieni unboksaus tähän väliin. Postista löytyi tällä viikolla paketti, josta paljastui pala kasarin nostalgiaa. Katsotaan, miltä näyttää Takara Tomyn erittäin retrohenkinen Transformers Missing Link Cliffjumper. Ensin pieni tietoisku, mistä on kyse. Takara Tomy esitteli viime vuonna uuden sarjan erittäin retrohenkisiä Transformerseja, jonka nimi on Transformers Missing Link. Ajatuksena on se, että nämä ovat ensi näkemältä täsmälleen samanlaisia kuin alkuperäisen 80-luvun robotit, mutta mukana on kuitenkin moderneja ratkaisuja, mikä näkyy käytännössä etenkin siinä, että nämä liikkuvat paremmin kuin alkuperäiset. Nämä ovat myös kooltaan samaa luokkaa, kuin alkuperäiset esikuvansa. Erona aiemmissa lootan avauksissa esiintyneihin Transformers Masterpieceihin on siis se, että siinä missä Masterpiece-sarjan idea on tehdä viimeisen päälle korkeatasoinen nykyajan näkemys siitä, miltä Transformerit näyttivät TV-sarjoissa ja lasten mielikuvituksessa, niin nämä Missing Linkit ovat uusia, mutta juuri sen näköisiä ja kokoisia, kuin ne kasarin robotit olivat oikeasti.  

Cliffjumper on minulle erityisen nostalginen hahmo siitä syystä, että muistan jostain kasarin puolivälistä, että minulla oli pieni, punainen Transformers-robotti, mutta en muistanut varmuudella hahmon nimeä. Myöhemmin selvisi, että sen täytyi olla Cliffjumper, koska sarjassa ei ollut muita punaisia autoja tässä koossa. (Esim. Bumblebee on tunnetusti keltainen).

Katsotaan sitten itse lootaa. Laatikon malli on super nostalginen ja erittäin paljon alkuperäisiä Transfomers-laatikoita muistuttava.Se on myös yllättävän pieni, tilavuudeltaan ehkä 10x5x4cm, pari korttipakkaa päällekkäin kokoluokkaa. Tämä muistuttaa kookkaisiin Masterpieceihin tottuneelle, että suuri osa vanhoista Transformerseista oli pieniä, kooltaan alle 10cm korkeita. Cliffjumper on muutenkin pienimmästä päästä, porukkaa nimeltään, minibotit. Ajoneuvomuoto on chibi-tyylinen Porsche 924 Turbo (luulisin), mutta autolla ei ole virallista lisenssiä. Pieni koko johtuu siitä, että nämä hahmot olivat alunperin Micro Change-sarjasta (ne isommat autot olivat Diaclone-sarjaa) eli siitä toisesta Japanilaisesta lelusarjasta, mistä Transformers-robotit suurimmaksi osaksi lisensoitiin. Laatikon takana on klassinen, punaiselta sotkulta näyttävä laatikko. Se on itseasiassa hahmon kyvyt eri osa alueilla numeroina väliltä 1-10, mutta gimmickinä on, että ne näkyvät selvästi vain punaisen, läpinäkyvän liuskan läpi. Riittävän vanhat tietävät piirtoheitinkalvot. Sama kikka oli kaikissa vanhoissa laatikoissa.

Laatikon sisältä löytyy styrox-tarjotin, mikä tuo koko pakkaukseen mukavasti laadun tuntua, sillä näihin törmää nykyään enää lähinnä kalliissa metalliroboteissa, kuten Soul of Chogokin-sarjassa. Mukana on myös ohjeet, hahmon esittelykortti ja arkki tarroja. 

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy varusteisiin, etenkin isoon, kromiseen sinkoon. Tämä oli TV-sarjassa Cliffjumperin nimikkoase ensimmäisessä jaksossa. Hahmon idea ja se, mikä erottaa hänet eniten Bumblebeesta on se, että Bumblebee on sellainen mukava kaverirobotti, mutta Cliffjumper on ärhäkkä ja äkkipikainen. Myös varustus vastaa persoonallisuutta, joten pienelle robotille laitettiin mukaan suhteettoman suuri pyssy. Mukana on myös pistooli, jonka voi robottimuodossa jemmata jalkaan ja sen voi säilyttää rungon sisällä myös automuodossa.


Robotin ulkoasu ja vaikutelma on tiivistettynä laadukas, mutta pieni. Kaikki on tarkkaa ja täsmällistä, etankin kasvot. Renkaat ovat oikeaa kumia, joka on myös nykyään harvinaista. Yhdistän mielessäni kasarin lelut vahvasti tyhjiössä prosessoituihin ns. “vac metal” -osiin ja kumisiin renkaisiin, koska niitä näkee nykyään niin harvoin, luultavasti kustannussyistä. Takara on selvästi ymmärtänyt saman viehätyksen ja säilyttänyt nimenomaan nämä elementit. Jalkapohjassa on lisäksi jemmattuna vielä pieni yksityiskohta, nimittäin “hangattava” tarra, joka lämmetessään paljastaa Autobotien logon. Näitäkään ei ole kasarin jälkeen juuri näkynyt.

Hahmo liikkuu reippaasti paremmin kuin vanhat minibotit, mutta ulkoasu säilyttää tarkoituksella vanhanaikaisen tyylin, kuten pään takana olevan levyn ja käsissä kiinni olevat renkaat, jotka olisi voinut helposti suunnitella kääntymään pois tieltä. Tämä on oikea ratkaisu, koska sarja toimii nimenomaan vanhanaikaisen retrotyylin varassa. Muuntautuminen on Masterpiece-sarjaan verrattuna aivan päinvastainen. Koko hommaan kuuluu kokonaista 8 vaihetta ja aikaa tuhraantuu noin 15 sekuntia, mutta juuri näin sen kuuluukin olla. 

Cliffjumperin pieni koko mietitytti aluksi, tai lähinnä se, että oikeuttaako uudelleen suunnittelu noin 35€ hintalapun, mutta epäilys karisi pian, kun näin tämän omin silmin ja pääsin käpistelemään omin käsin. Rahalla ei saa isompaa kokoa, mutta sillä saa laadukkaan Transformerin ja täydellisen retrokokemuksen, jollaista en voi sanoa ennen kokeneeni. Tämä sarja vaatii varmasti jonkin henkilökohtaisen siteen vanhoihin Transformerseihin, että sitä osaa täysin arvostaa, mutta jos sellainen löytyy, niin fiilis on todella vahva. Vertasin tätä sarjaa Masterpiece-sarjaan pariinkin otteeseen ja tiivistäisin lopuksi pari viimeisintä tunnetta niiden kanssa näin: MP-44S Optimus Prime oli mielikuvituksen ja muistikuvien perusteella sekä suunnittelun taidonnäyteenä täydellinen Optimus Prime ja Missing Link Cliffjumper oli täydellinen aikamatka 40 vuotta menneisyyteen.  


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo  




Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...