Skip to main content

Posts

Tuholaistorjuntaa

 Moi, Tällä viikolla on ollut pelailussa pitkästä aikaa ihan rehellinen Famicomin peli, nimittäin Nintendon vuonna 1984 Famicomille julkaisema Donkey Kong 3. Tämä on kolmas ja viimeinen osa alkuperäisestä Donkey Kong -kolikkopelitrilogiasta, joista kaksi aiempaa osaa on esiintynyt blogissa aikoja sitten.  Tällä kertaa pelaaja ei ole Jumpman/Mario tai Kong Jr, vaan tuholaistorjuja nimeltä Stanley, joka yrittää suojella kukkaistutuksiaan puutarhan tuholaisilta ja Donkey Kongilta. Aseena on ruisku, jolla suhautellaan Raidia ylöspäin samaan tapaan kuin vaikka Space Invadersissa tai Galgassa. Tämä onkin enemmän varhaisen avaruusammuskelun tyylinen peli, siinä missä kaksi aiempaa olivat tasoloikkia.  Pelissä on mukana sisäänrakennettu aikaraja, sillä Kong laskeutuu pikkuhiljaa köysiä alas ja nuijii pelaajan, mikäli pääsee laskeutumaan maahan saakka. Pelaajan on siis pidettävä silmällä Kongia hyönteisten lisäksi, joita ilmestyy ruudun yläreunan pesistä tasaisin väliajoin. Hyönte...

Persikkapojan Päihittäjä

 Moi, Tällä viikolla pidetään tauko Gundam-hommista ja katsotaan, miltä näyttää Shueisha Gamesin (jep, se mangajulkaisija) hiljattain ilmestynyt Oni: Road to be the Mightiest Oni. Pelin on kehittänyt Kenei Design ja se löytyy Switchille, PC:lle ja Playstationeille. Kyseessä on seikkailupeli, jossa pieni Oni nimeltä Kuuta ja hänen yokai-kaverinsa Kazemaru matkustavat Kisejiman saarelle treenaamaan taitojaan, jotta Kuuta voisi kostaa karmaisevan nöyryytyksen, jonka hänen klaaninsa koki murhanhimoisen Momotaron käsissä. Tämä on siis tarina, joka kertoo Momotaron kansantarun, mutta Onin näkökulmasta.  Pelin ulkoasu muistuttaa paljon Zelda Wind Wakeria ja myös pelityyli lainaa vahvasti Zeldaa, elämämittarina toimivia sydämiä myöten. Kuuta seikkailee pitkin saarta suorittaen tehtäviä ja tehden hommia saaren muille asukkaille, joilta puolestaan saadaan bonuksia ja tarvikkeita Kuutalle. Valuuttana toimivat saarelta poimittavat sienet ja ostettaviin esineisiin kuuluvat mm. uudet nuijat...

Kolmas kerta toden sanoo

Moi, Tällä viikolla jatkoin Gundam-kuukautta kolmannella PS1:n Mobile Suit Gundam pelillä. Nyt on vuorossa Z-Gundam vuodelta 1997. Julkaisijana tietenkin Bandai. Zeta Gundam oli ensimmäinen jatko-osa alkuperäiselle Gundamille ja se alkoi vuonna 1985. Alkuperäinen ohjaaja Yoshiyuki Tomino ja sarjan ulkoasusta vastannut Yoshikazu Yasuhiko olivat edelleen mukana. Meno oli paljon kasarimman näkoistä kuohkeine kampauksineen ja letkeine soudtrackeineen. Sarja oli kuitenkin suosittu ja tottakai animaation lisäksi piti saada aikaiseksi oheistuotteita, kuten videopeli. Nyt katsotaan, miten onnistui PS1:n versio samasta tarinasta. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy pulleampaan koteloon ja kahteen levyyn. Odotettavissa on siis sisällöltään kahta edellistä peliä täyteläisempää kokemusta. Myös ohjekirja on paksu ja se esittelee hyvin sarjan maailmaa ja kaikki mukana olevat mechat ja niiden ominaisuudet. Peli on jaettu kahteen levyyn, levy #1 esittää tapahtumat päähahmo Kamille Bidanin näkökulmasta ja ...

Kantikas Klassikko v 2.0

 Moi, Tällä viikolla on tosiaan luvassa toinen osa PS1:n Mobile Suit Gundam “duologiasta”, joka alkoi viime viikolla. Tällä kertaa siis vuorossa Mobile Suit Gundam 2.0 vuodelta 1996. Suosittelen lukemaan edellisen blogin, sillä viittailen tässä viime viikon juttuihin.  Lähtökohta on täysin sama kuin alkuperäisessä osassa, eli peli käy läpi ensimmäisen animaatiosarjan tapahtumat, joissa pelaaja pääsee Amuron paikalle Gundamin puikkoihin. Tällä kertaa esillepano ja sisältö on mennyt pari harppausta eteenpäin 1.0:n hyvin simppelistä ja karusta tyylistä. Peli alkaa aikaisekseen ihan tyylikkäällä animaatiolla, mainion musiikin säestyksellä, valikoissa on enemmän vaihtoehtoja, mukaan lukien tervetullut tallennusominaisuus. Hauskana bonuksena levyltä löytyy myös jokunen 90-luvun Gundam-pienoismallien TV-mainos pällisteltäväksi ja sen lisäksi 08th MS Team-animaation traileri.  Sama pätee myös itse peliin. Mukana on nyt yksityiskohtaisempia välianimaatioita, joissa pelimoottorilla...

Kantikas klassikko

 Hei, Tällä viikolla pelivuorossa on PS1:n vuonna 1995 ilmestynyt Mobile Suit Gundam, luonnollisesti Bandain julkaisemana.  Gundam-lisenssipelejä on nähty eri konsoleille runsain mitoin, myös tässä blogissa, mutta nyt on kyseessä PS1:n varhainen julkaisu, joka on itseasiassa ensimmäinen, joka kertoo ensimmäisen Gundam-animaatiosarjan tapahtumat pelin muodossa. Hieman erikoisesti vaikkapa Famicomilla nähtiin vain Zeta Gundam, strategiapelejä ja jopa SD Gundam jrpg-hommia, mutta ei yhtään suoraan ensimmäiseen sarjaan perustuvaa peliä. Ilmeisesti 1979 sarja ei ollut kasarin puolivälissä enää suosittu Japanissa, vaan siellä oltiin jo siirrytty uudempiin. Katsotaan siis, miltä ensimmäinen Grandpa-Gundam peli näyttää. Kun sanoin, että kyseessä on linsenssipeli, joka kertoo ensimmäisen sarjan tapahtumat, niin sitä se todellakin tekee, mutta todella, sanoisinko pelkistetyssä muodossa, eikä mitään ylimääräistä ole mukana. CD-ROM mahdollistaa esirenderöidyt animaatiot ja kunnollisen aud...

Atlaksen Pystytys, Osa 2

 Moi, Viime viikko oli sen verran kiireinen, että blogi ilmestyy vasta nyt, mutta ei anneta sen häiritä. Luvassa on pitkästä aikaa askartelua, tarkemmin sanottuna Gundam-pienoismallin rakennusta, joten käydään saman tien asiaan. Tämä on siis tarkalleen High Grade RX-78AL Atlas Gundam. RX-78AL, eli tuttavallisemmin Atlas Gundam on helposti yksi suosikkimallejani valtavasta määrästä tarjolla olevia erilaisia Gundam-variaatioita. Se on merkittävästi esillä Mangassa Mobile Suit Gundam Thunderbolt, jossa Atlas Gundam on sarjan toisen protagonistin, federaation pilottiässän Io Flemingin menopelinä. Sarja on tällä hetkellä menossa pokkarissa numero #21, joka lienee pisimpään jatkunut yhtenäinen Gundam-tarina mangan puolella. Pari OVA-leffaakin löytyy, nimeltään December Sky ja Bandit Flower, jotka käsittelevät osapuilleen mangan osat 1-7.  Tämä on toinen kerta kun rakennan Atlaksen, joten tavoitteena oli oppia virheistä ja hoonata malli pykälän paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. L...

Pätkien Liittouma

 Moi, Tällä viikolla otetaan taas katsausta uudempaan peliin. Nappasin nimittäin Game Passista testiin Bandai Namcon viime vuonna julkaiseman pelin, SD Gundam Battle Alliance. Kyseessä on siis Chibi-tyylillä toteutettuja Gundam-hahmoja kevyessä toimintaropessa. SD meinaa nimittäin “Super Deformedia” joka on sama kuin litistettyjä pallopäitä. Pelin tarina menee kutakuinkin niin, että Gundam-universumin kuuluisissa käännekohdissa paikalle ilmestyykin yht äkkiä täysin sinne kuulumaton hahmo muuttamaan historian kulkua ja asiaa pitää tietenkin tutkia. Tällä tavoin saadan crossoverina mukaan hahmoja suurimmasta osasta sarjoja ja spinoffeja.  Meno on erillisiin tehtäviin jaettuja taisteluja, joissa on kaikissa joku sinne kuulumaton tapahtuma, kuten että alkuperäisen sarjan aikaan sijoittuvassa tehtävässä saattaa olla pomona joku modernin spinoffin hahmo. Itse peli toimii perinteisellä kolmannen persoonan toimintapelin tyylillä, eli pari hyökkäysnappia lähitaisteluaseella, pari nappi...