Retrokimara

Tällä kertaa blogissa taas vähän jotain erilaista. Olen varmasti aiemmin maininnut, että meillä on toisinaan kaverin kanssa peli-iltamia, joissa on ideana, että istuskellaan parin drinkin kera ja pelaillaan jotain rentoa, yleensä retropelejä. Pidän näitä ikäänkuin yhdistettyinä peli- ja terapiahetkinä. Tällä viikolla oli taas yksi tällainen ja tuumasin, että samalla on hyvä tilaisuus kirjoitella vähän fiiliksiä muutamasta pelistä, joita tuli testattua joko ensimmäistä kertaa tai ainakin pitkästä aikaa oikealla konsolilla. Yksinään näistä ei ehkä riittäisi juttua pidemmän blogauksen verran, joten käyn tässä läpi useamman pelin. Kaikki pelit pelattiin AV-famicomilla ja alkuperäisillä kaseteilla.

Ice Climber on peli, jota olen toisinaan testaillut pienen hetken useammankin kerran, mutta en kertaakaan syventynyt kunnolla. Ideana on tasoloikka, jossa sininen ja punainen eskimo kiipeää jäävuoren huipulle, rikkoen lekalla yläpuolellaan olevia tasoja tehdäkseen hahmon mentävän kolon ja samalla vältellen tai nuijien kapuloita rattaisiin laittavia hylkeitä, lintuja, jääkarhuja ym. Vaikeusaste on vanhan ajan arcadetyyllin kipakka ja meikäläisen eväät oli syöty noin 10. vuoren kohdalla. Pelissä niitä näkyy olevan 32. Kontrollit vaativat vähän totuttelua, varsinkin hypyn osalta, sillä etäisyydet ja momentti on hankala arvioida aluksi. Asiaa hankaloittaa vielä se että pelissä ei ole ns. “varvasseisontaa” kuten vaikka Mariossa, eli tasolle ei voi laskeutua ihan reunalle, vaan lähes koko spriten on oltava kunnolla tason päällä, muuten tuntuu ikäänkuin tippuvan kulman “läpi”. Hankala, mutta ihan mielenkiintoinen peli. Pidän hahmojen tyylistä ja tämä saattaa olla ekoja pelejä, joissa oli tuhottava “maastoa”.

Excitebikesta oli hyvät fiilikset jo ennestään, eikä tämä käsitys muuttunut: Motocross-hurjailu on hauskaa ja vauhdikasta, sekä yksinkertaisista kontrolleista huolimatta ohjauksessa on hienostuneisuutta ja nyansseja, etenkin hyppyreistä laskeuduttaessa. Peli alkaa mukavan rennosti, mutta tässäkin kaksi viimeistä rataa #4 & #5 molemmissa pelimuodoissa ovat sen verran haastavia, etteivät mene ilman kunnon treenausta ja ratojen opettelua. Pahimmat kaatumiset tuntuvat yllättävän karmeilta, vaikka grafiikan tyyli on vain simppeleitä pikseliukkoja. Hauskana bonuksena pelistä löytyy rataeditori, mestariteoksiaan ei tosin voi tallentaa, vaan työn hedelmät katoavat virtanapin painalluksella ikuisiksi ajoiksi.

Ninja Jajamaru kun on täysin uusi tuttavuus ja vanhan kolikkopelin tyylinen tasoloikka, jossa pikkuinen ninja loikkii tasoilla ja pelastaa prinsessaa oletettavasti feodaaliajan sotaherran kynsistä. Esteenä on erilaisia Japanin mytologian olentoja, kuten erinäinen kavalkadi haamuja ja esim. tenguja. Vihulaisia voitetaan heittotähdillä ja toisinaan kentistä löytyvillä power upeilla. Tässäkin rikotaan tasoja ja kiivetään ylemmäs, mutta toisin kuin Ice Climberissä, tässä ei kuole putoamalla ja tasoilla voi liikkua ylös ja alas vapaasti. Tavoitteena on tyhjentää kenttä vihollisista. Helppo ei ole tämäkään, tosin en ehkä sanoisi aivan yhtä armottomaksi kuin Ice Climberiä. Vihulaiset kyllä antavat kovan vastuksen, etenkin neuloja ampuvat sateenvarjot, joilla on silmä. Jep, Japanin taruolennot ovat melko kummia otuksia. Mulla on jemmassa tämän pelisarjan muitakin osia, joissa näkyy mm. Kappoja. Odotan innolla.

Sellainen oli tämän kerran retrotarjonta. Kokonaisuutena kaikki pelit olivat mukavia, joskin ehkä Excitebikea lukuunottamatta niistä löytyi pieniä puutteita, jotka estävät niitä nousemasta kiistattomien klassikoiden sarjaan. Famicomin pelikirjastosta riittää ammennettavaa lähes loputtomiin ja looset kasetit ovat edullisia, joten jatkan tutkimusmatkaani taas piakkoin.

Kiitoksia taas lukijoille ja koitan ehtiä vielä blogaamaan uudestaan ennen joulua. 

-malone