Pörriäispariskunta

Moi,

Tämänkertaisessa blogissa siirrymme painimolskilta yläilmoihin. Vuorossa on Konamin vuonna 1985 ilmestyneen kolikkopelin vuotta myöhemmin julkaisema Famicom-porttaus Twinbee. Kyllä vain, luvassa on siis ylöspäin scrollaavaa ammuskelua. Twinbee on muuten tuttu aiemista blougauksista, se (hän?) nimittäin esiintyy toisena menopelivaihtoehtona Konami Wai Wai Worldissa.

Twinbee on ainakin täällä läsimaissa se tuntemattomampi Konamin shoot ‘em up sarjoista, Gradius/Nemesis on lähes varmasti tuttu nimi ainakin kaikille kasarilla jonkin sortin pelikoneita näpelöineille. Twinbee meneekin enemmän shmuppien alalajin, cute ‘em uppien pioneeriosastolle ja lieneekin genren vanhimpia edustajia Segan Fantasy Zonen kanssa. Muutenkin Twinbee on aika jännä hahmo, se kun on ikäänkuin “elävä” sarjakuvamainen avaruusraketti. Masiinasta löytyy selvät maskottimaiset piirteet ja jopa kädet ja jalat. Yleensä tämän lajityypin alukset olivat enemmän militaristisen scifin tyyliä. Tämä, koko perheelle ystävälinen ulkoasu ja teema onkin se, joka erottaa pelisarjan muista, muuten ollaan lajityypilleen hyvin uskollisen ja perinteisen edustajan äärellä.

Meikäläiselle Twinbee on ollut sellainen semituttu melko pitkään, vaan en ole pelannut montaakaan, lähinnä siksi, että vain harva sarjan peleistä sai täällä julkaisun aikoinaan. Emsimmäinen kosketus pulleaan pirssiin taisi olla Parodius-sarjassa.

Itse peli on hyvin perus kasarin puolivälin shmuppi, jossa on lisäksi selviä Xevious vaikutteita maakohteiden muodossa. Paljon yksinkertaisemmaksi ei voida mennä: ristiohjain, B-nappi ampuu, A-nappi heittää pommeja maahan. Pommeissa hyödynnetään Twinbeen designia hauskasti, se nimittäin nakkelee pommit maahan käsillään, jotka ovat aluksen rungossa.

Pelissä on kuitenkin joitain mekannikkoja, mitkä erottavat se aivan basic-ammuskelusta: yksi vihollisen ammuksen osuma ei tuhoa alusta, vaan Twinbwee menettäää ensin kätensä. Pian ruutuun ilmestyy ambulanssialus, jonka avulla käsivarret saa takaisin käyttöön. Törmäys itse vihollisiin, tai toinen osuma kädettömänä tuhoaa koko aluksen. 

Power upeissa on myös omaperäisyyttä, ne mimittäin ovat kelloja, jotka ilmestyvät kenttien pilviä ampumalla. Sitten lisäosumat muuttavat kellon väriä, jonka mukaan bonus määräytyy. Näitä kelloja siis ikäänkuin “pomputellaan” ampumalla ja yritetään saada sopiva määrä osumia hyvän bonuksen toivossa. Kyseessä on siis risk/reward-homma. Power upeissa löytyy tupla-amusta- kolmeen suuntaan ampuvaa versiota, lisää nopeutta alukseen, suojakilpi sekä Gradiuksen Optionsseja muistuttavat kloonit, jotka kulkevat perässä. Hauskin power up on pomppiva baseball-pallo, joka kimpoilee tuhoten vihollisia. Bossejakin löytyy useampi erilainen, mutta kenttiä ei ole montaa, ilmeisesti 5 kenttää ja 5 bonuskenttää jonka jälkeen peli vain looppaa (kaiketi) loputtomiin.

Grafiikat ja äänet ovat Famicomin perustasoa, eivät loistavia, mutta eivät huonojakaan. Selvästi 80-luvun puolivälin tuotos, siis.  Plussaa kuitenkin omaperäisistä hahmoista ja vihollisista, jotka ovat eriskummallisesti keittiö- ja ruokailupainotteisia yhdistettynä avaruusaluksiin. Kaksinpelikin löytyy, Twinbeen kaverina lentelee pinkki Winbee.

Twinbee on simppeli ja aika perus ylöspäin scrollaava ammuskelu, joka ei tietysti nykymittapuulla ole kummoinen. Jotain sympaattista tässä kuitenkin on, eikä alkuperäinen kasetti maksa kuin pari euroa, joten se on helppo valinta kokeilla.

Siinä kaikki tällä kertaa, kiitoksia taas kaikille lukijoille ja palaan pian asiaan!

-malone