Skip to main content

Ninjojen Nuoruusvuodet Maaseudulla

Moi,

Tällä kertaa on vuorossa kahden merkkipäivän tarkastelu. Viime viikolla nimittäin muuan Playstation1 saavutti 25:n vuoden iän. Samoin teki ehkä kaikkien aikojen suosikkistudioni, Akihabarassa majaileva Acquire. Päätin siis yhdistää juhlallisuudet ja otin hyllystä Tenchu 2:n. Olen jo blogannut ekasta Tenchusta, mutta onneksi kakkonen oli vielä jäljellä. Tämäkin on siis Acquiren kehittämä peli, vaikka kannessa pönöttääkin Activisionin logo, joka siis vastaa vain lokalisaatiosta ja länsijulkaisusta. IGN:n paska artikkelikin sönköttää “Activisionin pelistä” joka siis on täyttä tuubaa.



Okei, Tenchu 2 vuodelta 2000 on Tenchu 1:n prequel, jossa nuoret Azuma-klaanin ninjat Rikimaru ja Ayame joutuvat pelastamaan lordi Gohdan ensin kilpailija Lordi Todan ja myöhemmin vallankaappausta suunnittelevan shinobiryhmä Burning Dawnin kynsistä. Burning Dawn on porukka outoja tyyppejä, joita johtaa isotissinen, kummaa “boob armoria” pitävä Lady Kagami, porukassaan mm. Azuma-klaanin pettänyt entinen porukan johtaja, aivopesty Tatsumaru. Porukan kruunaa Ninjashiba Semimaru, joka ei valitettavasti ole pelattava hahmo.


Homma toimii hyvin samalla tavalla kun ensimmäinenkin Tenchu, mutta tällä kertaa mukana on vähän monipuolisemmat kontrollit, mm uintia, vähän ketterämpi liike (ei vieläkään todellakaan ketterä) ja enemmän apuvälineitä, joita voi myös poimia tapetuilta vihollisilta. Tuntuma on kuitenkin hyvin samankaltainen ykkösen kanssa, eli PS1:n ajan semi-tankki. Tämä johtaa siihen, että on pakko edetä varoen ja hiljaa, joska taistelu ei ole järkevä vaihtoehto kankeuden takia. Tämä yhdistettynä lyhyeen piirtoetäisyyteen pakottaa hipsimään jännittäen koko ajan, missä viholliset luuraavat. Joku näkisi nämä turhauttavana vikana, minä näen tietoisena valintana, joka ohjaa pelaajaa haluttuun pelitapaan. Ongelmiakin on, mm. törmäksentunnistuksen kanssa, mutta tämän ajan lähes jokaisessa 3d-peleissä on pikku bugeja.


Kenttiä on uudistettu rankalla kädellä: Mukana on paljon ulkoilmaa ja laajempia alueita. Tämä on minulle vähän kaksipiippuinen juttu, joska palikkamainen geometria ei sovellu kovin hyvin orgaanisen maiseman kuvaamiseen ja minulle parhaat kentät ykkösessä olivat nimenomaan se eka kauppiaan talo ja 5. kenttä: ministerin kartano. Niissä Tenchu oli parhammillaan ja tekniset rajoitteet eivät paistaneet läpi niin selvästi. Kakkosen kentissä on potentiaalia, mutta moni on vähän liiankin kunnianhimoinen siihen nähden, mitä on mahdollista saavuttaa. Tämän pelin ehdottomana highlightsina on järven päälle paaluille rakennettu Shintotemppeli.


Tehtäviä on enemmän kuin ykkösessä, mutta mieleen painuvia ei sen enempää. Liian paljon outoja vihollisninjoja ja liian vähän perus samuraivartijoita ja sellasita perusninjailua. Tenchu on aina parhaimmilaan tavallisissa tehtävissä ja hyppää jossain vaiheessa hain yli kun esiin marssitetaan outoja kummajaisia, haamuja sun muita kummelihahmoja. Näin käy valitettavasti sarjan joka pelissä. Se ei kuitenkaan estä minua pitämästä näistä kaikista, mutta unelmatenchu olisi ihan vaan perus hiiviskelyä kaupungeissa, linnoissa sun muissa tavanomaisissa paikoissa vältellen ihan tavallisia vartijoita. Bossitaisteluitakin on, melko paljon. Onneksi eivät ole kovin vaikeita, vaikka kankeat kontrollit aiheuttavatkin välillä ihme stunlock-kuolemia, joissa vaan jää nalkkiin lähes mahdottomaan tilanteeseen. Kuolema meinaa sitä, että koko 20min. Tehtävä on aloitettava alusta, checkpointteja ei tunneta, mikä on ehkä suunnittelun pahin miinus.



Tenchut eivät ole välttämättä niitä komeimpia pelejä, kun vertaa vaikka MGS:ään, mutta audio ja äänimaailma on todella hyvä. Ei tässä silmät säry, mutta PS1-pikselimössöä on luvassa. Englanninkielinen ääninäyttely on kunnon 80-luvun amerikan ninja-tasoista juustoilua.

Pelissä on muuten myös kenttäeditori, joka on lähinnä kuriositeetti. Minun käsittääkseni kuitenkin japnissa julkaistiin peräti ihan täysi laajennus, joka koostui kenttäeditorilla tehdystä tasoista. Pitäisi joskus hankkia ja testata.


Tenchu 2 on pitkälle samanlainen kokemus kuin ykkönenkin: Jos on valmis katsomaan ongelmia läpi sormien, niin luvassa on tunnelmallinen hiiviskelypeli, joka on jopa yllättävän mukaansatempaava ja aidosti aika jännittävä. Nykyajan tekniikkaa ja pelisuunnittelua vaativa ei saa kuin turhauttavan muinaismuiston. 2 voisi olla parempi kuin 1, mutta minun makuuni 1 on edelleen paras, yllämainituista syistä. Saisipa sen Shintotemppelin ykköseen, niin kakkonen olisi tarpeeton. 

Siinä kaikki tällä kertaa, hyvää syntymäpäivää Acquirelle ja kiitoksia lukijoille!

-malone

Comments

Popular posts from this blog

Lucasin Hengessä

 Hei, Tällä viikolla tutustuin lisää Capcom Fighting Collection 2:n valikoimaan. Pelinä on Plasma Sword, tai vaihtoehtoisesti Star Gladiators 2. Peli on alunperin vuodelta 1998, mutta Dreamcastin kotikonsoliversio julkaistiin vuotta myöhemmin. Kolikkopeliversio nähdään siis pelihallien ulkopuolella ensimmäistä kertaa tämän kokoelman myötä.  Plasma Sword jatkaa Capcomin vähemmän tunnettujen 3D-pelien sarjaa selvästi Star Wars-vaikutteisella asetelmalla, missä monen sorttiset avaruustaistelijat kohtaavat perinteisessä 1 vs 1 taistelussa. Pelin pahis on sonnustautunut mustaan, samurain haarniskaa muistuttavaan kostyymiin, joten mielleyhtymä on selvä. Mukana on myös melkoisesti Wookieta muistuttava karvaturri. Hahmoja on melko runsas määrä, mutta valikoima ei ole ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla, koska suurin osa hahmoista muistuttaa suuresti jotain toista taistelijaa. Kaikista on siis vähän niinkuin “hyvis” ja “pahis” versiot hieman eri ulkonäöllä.  Capcom käyttää tä...

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Lisää Capcomia

 Hei, Tällä kertaa blogit jatkuvat jälleen Capcomin taistelupelien merkeissä, nimittäin Toukokuussa julkaistiin lisää klassikkopelejä uudessa paketissa. Capcom Fighting Collection 2 sisältää 8 peliä vuosituhannen vaihteen tienoilta, vuosilta 1998-2004. Tällä kertaa mukana on myös Capcomille vähemmän tyypillisiä 3D-taisteluita, joista muutama on varsin harvinaista herkkua. Nyt keskitytään yhteen näistä vähemmän tunnetuista, mutta sitäkin mielenkiintoisimmista peleistä, nimeltään Project Justice, tai Moero! Justice Gakuen, vuodelta 2000. Peli on Rival Schools -nimisen mätkinnän toinen osa. Kuten nimestä voi päätellä, peli on animetyylisen lukion ympärille rakennettu asetelma, jossa koulujen varsin värikkäät oppilaat ja opettajat osallistuvat 3 vs 3 mätkintöhin rehtoria myöten. Tuttujen tyylien, kuten Karaten ja Judon lisäksi tehokkaaksi taistelijaksi oppii pelaamalla mm. baseballia, lentopalloa ja viulun soitolla. Tai sitten vain olemalla liikunnan opettaja. Hahmojen design on lennok...