Moi,
Tällä kertaa on vuorossa vaihteeksi moderni peli, mikä on melko harvinaista, vaan ei enää ainutlaatuista. Tuumasin kuitenkin, että tämä peli on saanut liian vähän huomiota ja kun se on ikäänkuin perinteikkään sarjan moderni uusi aloitus, niin tapaus on syytä ottaa katsastukseen.
Vuorossa SNK:n Samurai Shodown (Samurai Spirits Japanissa) PS4:lle.
Samurai Shodown on Neo Geon ensimmäisen kerran vuonna 1993 julkaistu tappelupelisarja, jossa muista SNK:n tappelusarjoista poiketen (Last Blade tuli myöhemmin) taistellaan historiallisessa asetelmassa miekoin sun muine terävine esineineen perus Fatal Furyn tai King of Fightersin katukoviksista poiketen. Realistinen tämä ei silti ole, vaan pysytään edelleen vahvasti animevaikutteisessa 2d-mätkinnässä. Sarjan pelejä on julkaistu vuosien varrella useita, mutta ilmeisesti Neo Geolla alkaneen sarjan viimeiseksi peliksi mielletään Samurai Shodown Sen, vuodelta 2008. Siis, ennen tätä vuotta. Ps4:n Samurai Shodown reboottaa sarjan siinä mielessä, että enää ei ole kolikkopelirautaa pohjana ja spritet on vaihdettu cel sheidattuun 3d-malliin. Edelleen pystyään kuitenkin kahdessa ulottuvuudessa ja sarjan ominaispiirteet kontrollien ja mekaniikkojen osalta ovat suurelta osin ennallaan. Niin, ja se tosiaan on “Shodown”, eikä Showdown, mikä olisi oikein, koska ei 90-luvulla japanissa osattu englantia.
Meikäläinen on aina pitänyt 2d-tappeluista ja SS oli niistä ysärin lukemattomista mätkinnöistä eräs omaperäisimmistä. Sarja poikkeaa eniten Street Fighter-kaavasta siinä, että peli ei painotu comboihin ja helvetin pitkiin iskusarjoihin, vaan jo yksi ihan tavallinen, yhdellä napilla suoritettava raskas isku saattaa viedä kolmanneksen elämämittarista. Toki samat neljännes- ja puoliympyrät löytyvät erikoisliikkeistä siinä missä muistakin, mutta niitä on vähemmän ja niitä käytetään eri tarkoituksiin. Nappeja on neljä, kuten Neo Geon ohjaimessakin oli, light, medium ja heavy slash sekä kick/sweep. Lisäksi kaksi nappia yhdessä tekee vaikkapa väistön, heiton, tai riskaabelin miekan terästä käsin tarttuvan disarmin.
Uusi SS käyttää tätä aivan samaa kontrolli- ja mekaniikkakavalkadia. Lisäksi on “rage” mittari, joka täyttyy kun hahmo saa osumaa. Kun rage nousee, niin nuosee myös hahmon tekemä vaurio, sekä täynnä oleva mittari mahdollistaa Rage Explosion-liikkeen sekä pari muuta varsin tärkeää erikoisliikettä. Nämä ovat hyvin tehokkaita comeback ja game changer-juttuja, joten koskaan ei voi olla aivan varma kumpi lopulta voittaa, koska tehokas erikoisliike voi osuessaan viedä yli ⅔ hahmon kestosta. Rage explosionilla on tosin hinta, sen “polttamalla” menettää mittarinsa lopun matsin ajaksi: Jos käytät Ragen ekassa erässä, niin loppumatsissa ei ole enää vauriobonusta tai muita siihen sidottuja juttuja käytössä. Tämä on vallan mainio risk/reward mekaniikka, joka tekee matseista monesti hiuksia nostattavan jänniä. Simppeleiden kontrollien ja perusliikkeiden käytännöllisyyden takia tämä sopii myös erittäin hyvin aloittelijoille, vaikka mekaniikkoja onkin paljon. Sijoittuminen ja ajoitus on tärkeämpää kuin missään muussa 2d-tappelussa ja sorminäppäryys kaikista vähiten.
Hahmokaarti on pysynyt pääosin ennallaan. Kaikki sarjan vakionaamat ovat mukana, kuten kansikuvapoika Haohmaru, joka on sarjan “Ryu” alusta saakka. Muutama uusikin löytyy, henkilökohtaisina suosikkeina varistengu-teemainen nagamakia käyttävä Yashamaru ja shalla/kirveellä varustettu piraatti Darli Dagger. Muuten vakiohahmoiksi tuntuvat valikoituvan klassiset Yagyu Jubei ja kabukinäyttelijä Kyoshiro. Molemmat tuttuja jo ykkösestä.
SS on ainakin minun silmääni todella näyttävä ja paikoitellen jopa kaunis peli. Ei ehkä teknisesti kaikkein kehittyneintä grafiikkaa, mutta taidesuunnittelu on aivan parhaasta päästä, mitä olen nähnyt missään nykypelissä. Värit, erikoisliikkeiden partikkeli- ja filtteriefektit ja oikein näyttävät taustat yhdistettynä hyvällä maulla valittuun musiikkiin luo kokonaisuutena tunnelman, joka on aivan omanlaisensa. Jopa valikot ja mittarit on hiottu näyttämään teemaan sopivalta, esimerkiksi se, miten kenttä valitaan Hanafuda-korteilla. Ei voi muuta sanoa, kun hattua nostaa sille tyypille joka toimi AD:na/graffatiimin bossina. Myös hahmosuunnittelu on onnistuttu siirtämään hyvin spriteistä 3d-malleihin. Samurai Shodownissa on ollut aina SNK:n mittapuulla aika liioitellun lihaksikkaat ja kookkaat hahmot, verrattuna firman muihin peleihin, joissa on paljon metroseksuaaleja mallin näköisiä animepoikia kuin suoraan jostain sohjoanimeista ja mangoista. Tämä korostuu entisestään kun pintakuviot ja valo on tarkempaa ja realistisempaa kuin ennen, mutta pidän hahmojen designia kauttaaltaan hyvänä. Se on vaihtelevaa ja paikoitellen erikoista. Katsotaan, mitä dlc tuo tullessaan, tähän saakka muutama kummallisin viritelmä loistaa poissaolollaan. Kusaregedoa (valtava ogre, lähes koko ruudun pituinen jopa kumarassa) odotellessa.
Uusi Samurai Shodown on ehdoton suosikkini tämän hetken moderneista tappelupeleistä. Ei tämä koskaan ole ollut eikä tule olemaan yhtä suosittu kun vaikka Tekken tai Mortal Kombat, mutta minä viihdyn tämän parissa paremmin. Peli on aivan yhtä laadukas ja hyvin suunniteltu kun mikä tahansa tunnetumpi sarja ja tekee uniikkeja ratkaisuja pelityylissään verrattuna muihin peleihin. Jos jupinaa pitää löytää, niin yksinpelisisältö on “perinteistä” eli muotoja ei ole montaa ja latausajat tuntuvat pitkähköiltä. Nettikoodi on kuulemma keskitasoa, eli siinä olisi parannettavaa. Jos kaipaa perinteistä tappelua, mutta on kyllästynyt SF/Tekken -tyylin peleihin, niin kannattaa kokeilla. Helppo päästä sisään ja kuten sanoin, ei vaadi mahdotonta näpyttelytaitoa. Toivottavasti peli menestyy riittävän hyvin että tukea tai jatkoa sarjalle on luvassa. Se että SS hyväksyttiin EVO:n turnauspeliksi antaa toivoa.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoilla ja palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments