Moi,
Tänään on vuorossa peliblogin sadas postaus. Voi olla, että luku ei ole aivan tarkka, mutta näin nyt päätin ja niin ne asiat koetaan. Peliksi valikoitui klassikko, joka on itseasiassa niin itsestäänselvyys, ettei siitä ole tullut mieleen kirjoittaa mitään aiemmin. Eikä siitä varmasti ole enää mitään uutta sanottavaa, mitä ei olisi jo moneen kertaan jauhettu. Vuorossa siis Super Mario Bros 3, vuodelta 1988. Keskityn tässä lähinnä muistelemaan fiiliksiä tuolta ajalta, enkä rupea analysoimaan peliä kovin tarkasti, sen ovat jo muut tehneet väsymykseen asti, koska kaikilla nykypäivän aikuisilla, jotka pelasivat videopelejä on muistoja Mariosta.
Todellakin, 1988. Mutta “Hetkinen”, kuuluu takarivistä, “Eikös Mario 3 tullut 1990?” Tuli NESille, vaan ei Famicomille. Muutenkin länsimaiden Mariojulkaisut ovat kulkeneet omia polkujaan, mm. SMB2/Doki Doki Panic-keissi. Lisäksi Mario 3 julkistettiin Ameriikan ihmemaassa vieläpä parin tunnin mittaisen Hollywood- tuotesijoittelumainoksen nimeltä The Wizard (1989) yhteydessä. Jännä, miten heikosti tieto kulki siihen aikaan, kuvitelkaa että nykyään Nintendon suurin projekti ja suosituimman pelisarjan uusin osa säilyisi salaisuutena yli vuosi julkaisun jälkeen.
Minä tiesin odottaa Mario kolmosta Nintendo-lehden ansiosta ja se onkin Mega Man 2:n ohella ensimmäisiä pelejä joita muistan ihan “hypettäneeni” innolla. Ja olihan se Mario 3 hieno peli: Kaikkea oli enemmän kun ykkösessä. Maailmankartat, bonusesineet menussa, eri puvut ja aikaansa nähden mahtava grafiikka. Highlightseina Jättiläismaailma, sammakkopuku ja tietysti Tanukipuku, tai Tanooki, kuten siihen aikaan sanottiin, koska kaikki tieto tuli välikäden kautta jenkeiltä, eikä ne ymmärtäneet mitä se meinasi, taikka mihin se viittaa. Siksi myös Jizo-patsaaksi muuttuminen aiheutti suurta hämmennystä, koska kontekstia ja kulttuurisidonnaisuutta ei sillon ollut. (Syöpä Apollo vaan kiltisti ne hampurilaisesi). Muutenkin puvut olivat mainio idea monipuolistamaan peliä. Lentokyky oli täysin ennennäkemätöntä ja avasi ikäänkuin lisää avaruutta kenttäsuunnitteluun.
Uutta ja ihmeellistä oli niin valtavasti, ettei pikkupoikana meinannut edes käsittää. Ettäkö oikein kahdeksan maailmaa, joista jokainen tuntui Mario ykkösen koko pelin mittaiselta? Kaikki kartalle jemmatut bonukset ja salaisuudet lisäsivät hämmästystä entuudestaan. Myös pelituntuma ja kontrollit olivat just, eikä melkein. Pidän vieläkin Mario 3:n tasoloikkakontrolleja tietyllä tapaa mittapuuna, johon vertaan muita pelejä, vielä nykyäänkin. Toisen tyylin, eli ei lipsuvan koulukunnan vastaava on Mega Man 2. Harva peli viihtyi NESissäni yhtä kauan kun SMB3, lähinnä Mega Man 2 ja Punch Out tulevat mieleen.
Alkuperäinen SMB3-kasetti on valitettavasti kadonnut ikuisiksi ajoiksi, joten hommasin tilalle Famicomin vastaavan. Samalla huomasin jännan jutun: Japanin kolmonen on hooceempi. Siinä nimittäin menettää osumasta kaikki bonukset ja muuttuu suoraan pikkumarioksi, länkkäriversiossa vaan menee ensin esim. Tulikukka tms. ja vasta toinen muuttaa pikku-ukoksi. Muuten pelit ovat identtiset, mitään yksityiskohtia ei ole muutettu ja Koopan kersatkin ovat kaikki samannäköisiä. Tai siis Kuppan, kuten oikea nimi kuuluu. Tässä kävi sama juttu kun TaNOOkin kanssa.
Siinäpä oli pientä muistelua Mario kolmosesta. Erittäin hyvä tasoloikka, jokaon yksi niistä, jotka eivät ole juuri vanhentuneet. Tämä on myös suosikkini Marioista, kakkosena tulee todennäköisesti Ykkönen. World ei koskaan innostanut, ehkä siksi, ettei minulla ollut SNESiä sillon aikoinaan. Uudemmista Makerit ovat mainioita, mutta ne nojaavat niin paljon näihin alkuperäisiin, ettei oikein voi laskea omiksi ansioikseen. Lisäksi ne todistavat, että Marion tasoloikka toimii vieläkin jopa suurelle yleisölle. 3d-Marioita olen vähän testaillut, enkä oikein innostunut. En vaan tykkää siitä epätarkkuudesta, minkä 3-ulotteinen liikkuminen tuo hyppäämiseen, ne ovat eri pelejä, enkä laske samaan genreen 2d-loikkien kanssa.
Sitten se tärkein kysymys: Onko Mario 3 kaikkien aikojen paras peli? Monelle meikäläisen ikäluokan pelaajalle varmasti on, tai ainakin aivan siellä kärjessä. Itse en osaa sanoa. On se kyllä tosi hyvä, mutta niin on moni muukin. Silti, SMB 3 on ehkä kaikkein tärkein oman aikakautensa videopeli, joka teki Mariosta popkulttuuri-ikonin ja varmisti Nintendon menestyksen nykypäivään saakka. Nipan viihdeimperiumi on rakennettu kahdelle jalalle: Mariolle ja Pokemonille, joista Mario on se alkuperäinen kivijalka, jonka varassa kaikki oli koko 80-luvun ja 90-luvun alun.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia kaikille lukijoille ja palaan pian asiaan!
-malone
Comments
PS.Mun 2D-kontrollistandardi on Tiny Toon Adventures Buster Bunnylla pelatessa. Yhtä tarkka, liukastelee vähemmän ja on lennokkaampi pompahtaessaan vihun päästä.
Snou
Snou
S