Skip to main content

Pienen Ninjan Suuri Seikkailu

 Hei,

Famicomilla jatketaan tänä sunnuntaina. Vuorossa on jo aiemmin käsitellyn pelisarjan osa, Jalecon vuonna 1986 julkaisema Ninja JaJamaru-Kun no Daibouken, eli JaJamarun suuri Seikkailu. 

Kissakala-Shogun tai sitten joku muu pahis on taas kukistettava, asia ei selvinnyt alun perusteella, mutta oletan että prinsessa ja valtakunta pitää jälleen pelastaa tasoloikkimalla.Jos aiemmat Jajamarut eivät ole tuttuja, niin vanhoista blogeista löytyy opiskeltavaa. Kuitenkin tiivistettynä: Pieni, punainen ninja tasoloikkii ja heittelee heittotähtiä perinteiseen tapaan. A-nappi hyppää, B-nappi hyökkää, kuten pitääkin. 

Aiemmista Jajamaruista poiketen, pelin rakenne on tällä kertaa sivulle scrollaava tasoloikka, Marion tapaan, siinä missä muut olivat yhden ruudun arcadetoimintaa, tai kentästä riippuen, sivullei ylöspäin scrollaavia lyhyempiä areenoita. Siitä myös kaiketi nimi “Suuri Seikkailu”. Tässä on kieltämättä isompi mittakaava, jopa aivan kirjaimellisesti, Jajamaru nimittäin on niin pieni että mahtuu kävelemään puiston penkin ali. Kenttien teemat vaihtelevat runsaasti, mikä on hyvä juttu ja vastustajat sarjan muiden pelien teeman mukaisesti yokaita sun muita mytologian örmyjä. Tiiliä voi rikkoa Marion tapaan ja niistä paljastuu toisinaan bonusesineitä, jotka tulevat tarpeeseen, koska nirri lähtee kerrasta. Lisäelämiä saa keräämällä 50 kappaletta voitettujen vihulaisten sieluja. Continuea ei taida löytyä, ainakaan minä en moista löytänyt.

Bossitaistelujakin tulee muutaman kentän välein, joka on ehdottomasti mainio juttu lisäämään pelin tunnelmaa ja vaihtelua. Vastustajista löytyy ainakin Oneja ja taikavoimilla varustettuja munkkeja. Taisi myös ukkosenjumala Raijin vilahtaa. 

Jajamarun ulkoasu on suurelta osin ennallaan, mutta pelin luonteesta johtuen taustoja on reippaasti enemmän ja ne ovat eläväisempiä. Vihollisia on paljon erityyppisiä ja kummalliset otukset ovat mainiosti edustettuina. Väripalettikin on ihan silmää miellyttävä. Musa ihan jees, muttei lähimmän tasoloikkaverrokin Marion veroista klassikkokamaa. Itse Jajamaru on aina ollut hauskan näköinen ja hyvin animoitu.

Haastetta löytyy reippaahkosti, koska continuea ei ole ja henki lähtee yhdestä osumasta, ellei satu löytymään sopivaa bonusesinettä. Ei tätä yhdessä illassa läpi pelaa, jos nyt ei satu olemaan oikeita ninjan refleksejä.

Jajamarun Suuri Seikkailu on ehdottomasti Famicomin parempaa keskitasoa. Aihepiiri ja ulkoasu on mielenkiintoinen ja kontrollit riittävän tarkat, ettei niitä tarvitse syyttää epäonnistumisista. Vaikeustaso on jonkin verran keskivertoa kovempi, jote siihen kannattaa varautua. Tämä on myös Famicomin halvempaa päätä, joten hinta/laatusuhde on kohdallaan. Ei nyt mikään tuntematon hiomaton timantti, mutta silti pelaamisen arvoinen toimintaloikka.

Jajamaru sai kokoelman Switchille ja Ps4:lle viime vuonna

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Popular posts from this blog

Lucasin Hengessä

 Hei, Tällä viikolla tutustuin lisää Capcom Fighting Collection 2:n valikoimaan. Pelinä on Plasma Sword, tai vaihtoehtoisesti Star Gladiators 2. Peli on alunperin vuodelta 1998, mutta Dreamcastin kotikonsoliversio julkaistiin vuotta myöhemmin. Kolikkopeliversio nähdään siis pelihallien ulkopuolella ensimmäistä kertaa tämän kokoelman myötä.  Plasma Sword jatkaa Capcomin vähemmän tunnettujen 3D-pelien sarjaa selvästi Star Wars-vaikutteisella asetelmalla, missä monen sorttiset avaruustaistelijat kohtaavat perinteisessä 1 vs 1 taistelussa. Pelin pahis on sonnustautunut mustaan, samurain haarniskaa muistuttavaan kostyymiin, joten mielleyhtymä on selvä. Mukana on myös melkoisesti Wookieta muistuttava karvaturri. Hahmoja on melko runsas määrä, mutta valikoima ei ole ihan niin monipuolinen kuin voisi luulla, koska suurin osa hahmoista muistuttaa suuresti jotain toista taistelijaa. Kaikista on siis vähän niinkuin “hyvis” ja “pahis” versiot hieman eri ulkonäöllä.  Capcom käyttää tä...

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Lisää Capcomia

 Hei, Tällä kertaa blogit jatkuvat jälleen Capcomin taistelupelien merkeissä, nimittäin Toukokuussa julkaistiin lisää klassikkopelejä uudessa paketissa. Capcom Fighting Collection 2 sisältää 8 peliä vuosituhannen vaihteen tienoilta, vuosilta 1998-2004. Tällä kertaa mukana on myös Capcomille vähemmän tyypillisiä 3D-taisteluita, joista muutama on varsin harvinaista herkkua. Nyt keskitytään yhteen näistä vähemmän tunnetuista, mutta sitäkin mielenkiintoisimmista peleistä, nimeltään Project Justice, tai Moero! Justice Gakuen, vuodelta 2000. Peli on Rival Schools -nimisen mätkinnän toinen osa. Kuten nimestä voi päätellä, peli on animetyylisen lukion ympärille rakennettu asetelma, jossa koulujen varsin värikkäät oppilaat ja opettajat osallistuvat 3 vs 3 mätkintöhin rehtoria myöten. Tuttujen tyylien, kuten Karaten ja Judon lisäksi tehokkaaksi taistelijaksi oppii pelaamalla mm. baseballia, lentopalloa ja viulun soitolla. Tai sitten vain olemalla liikunnan opettaja. Hahmojen design on lennok...