Skip to main content

Pienen Ninjan Suuri Seikkailu

 Hei,

Famicomilla jatketaan tänä sunnuntaina. Vuorossa on jo aiemmin käsitellyn pelisarjan osa, Jalecon vuonna 1986 julkaisema Ninja JaJamaru-Kun no Daibouken, eli JaJamarun suuri Seikkailu. 

Kissakala-Shogun tai sitten joku muu pahis on taas kukistettava, asia ei selvinnyt alun perusteella, mutta oletan että prinsessa ja valtakunta pitää jälleen pelastaa tasoloikkimalla.Jos aiemmat Jajamarut eivät ole tuttuja, niin vanhoista blogeista löytyy opiskeltavaa. Kuitenkin tiivistettynä: Pieni, punainen ninja tasoloikkii ja heittelee heittotähtiä perinteiseen tapaan. A-nappi hyppää, B-nappi hyökkää, kuten pitääkin. 

Aiemmista Jajamaruista poiketen, pelin rakenne on tällä kertaa sivulle scrollaava tasoloikka, Marion tapaan, siinä missä muut olivat yhden ruudun arcadetoimintaa, tai kentästä riippuen, sivullei ylöspäin scrollaavia lyhyempiä areenoita. Siitä myös kaiketi nimi “Suuri Seikkailu”. Tässä on kieltämättä isompi mittakaava, jopa aivan kirjaimellisesti, Jajamaru nimittäin on niin pieni että mahtuu kävelemään puiston penkin ali. Kenttien teemat vaihtelevat runsaasti, mikä on hyvä juttu ja vastustajat sarjan muiden pelien teeman mukaisesti yokaita sun muita mytologian örmyjä. Tiiliä voi rikkoa Marion tapaan ja niistä paljastuu toisinaan bonusesineitä, jotka tulevat tarpeeseen, koska nirri lähtee kerrasta. Lisäelämiä saa keräämällä 50 kappaletta voitettujen vihulaisten sieluja. Continuea ei taida löytyä, ainakaan minä en moista löytänyt.

Bossitaistelujakin tulee muutaman kentän välein, joka on ehdottomasti mainio juttu lisäämään pelin tunnelmaa ja vaihtelua. Vastustajista löytyy ainakin Oneja ja taikavoimilla varustettuja munkkeja. Taisi myös ukkosenjumala Raijin vilahtaa. 

Jajamarun ulkoasu on suurelta osin ennallaan, mutta pelin luonteesta johtuen taustoja on reippaasti enemmän ja ne ovat eläväisempiä. Vihollisia on paljon erityyppisiä ja kummalliset otukset ovat mainiosti edustettuina. Väripalettikin on ihan silmää miellyttävä. Musa ihan jees, muttei lähimmän tasoloikkaverrokin Marion veroista klassikkokamaa. Itse Jajamaru on aina ollut hauskan näköinen ja hyvin animoitu.

Haastetta löytyy reippaahkosti, koska continuea ei ole ja henki lähtee yhdestä osumasta, ellei satu löytymään sopivaa bonusesinettä. Ei tätä yhdessä illassa läpi pelaa, jos nyt ei satu olemaan oikeita ninjan refleksejä.

Jajamarun Suuri Seikkailu on ehdottomasti Famicomin parempaa keskitasoa. Aihepiiri ja ulkoasu on mielenkiintoinen ja kontrollit riittävän tarkat, ettei niitä tarvitse syyttää epäonnistumisista. Vaikeustaso on jonkin verran keskivertoa kovempi, jote siihen kannattaa varautua. Tämä on myös Famicomin halvempaa päätä, joten hinta/laatusuhde on kohdallaan. Ei nyt mikään tuntematon hiomaton timantti, mutta silti pelaamisen arvoinen toimintaloikka.

Jajamaru sai kokoelman Switchille ja Ps4:lle viime vuonna

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...