Moi,
Tällä kertaa päätin ottaa mukaan kotoisan klassikkopelin, joka on tuttu varmasti useimmille NES-ajat muistavalle kersalle. Capcomin kehittämä ja julkaisema Chip ‘n Dale Rescue Rangers vuodelta 1990 (PAL 1991) eli meikäläisittäin Tikun ja Takun Pelastuspartio, joka siis perustuu samannimiseen Disneyn piirrettyyn. Itsekin muistan tapittaneeni tätä noin kymmenvuotiaana. Pelissä Tiku ja Taku ratkaisevat konnien koukkuja possensa kanssa, johon kuuluu myös hiiret Gadget, Monterey Jack sekä Zipper-kärpänen. Kaikki hahmot nähdään myös pelissä. Sarjan ja pelin suurin konna on Fat Cat-niminen kissagangsteri.
Perinteisellä tasoloikalla mennään, kuten arvata saattaa. A hyppää ja B poimii laatikoita ja muita esineitä, joita heittämällä hoidellaan sekä perusviholliset, että bossit. Päälle ei hypitä, oravat ovat kosketukselle allergisia. Kenttiä on tusinan verran ja suurimman osan lopussa odottaa pomotaistelu, joka hoidetaan kumista palloa heittelemällä. Paljon perinteisempää NES-meininkiä ei voisi odottaa.
Se, mikä Tikusta ja Takusta tekee klassikon on Capcomin pelisuunnittelu, joka oli tähän aikaan aivan huippuluokkaa: Järjstään jokainen Disney-lisenssipeli oli vähintään mainio, ellei loistava (Ehkä Tale Spin poikkeuksena vahvistaa säännön). DuckTales, DarkWing Duck, Chip ‘n Dale jne. Olivat kaikki aivan aikakautensa huippua ja monen mielestä NESin parhaita pelejä. Tämä vieläpä tapahtui aikana jolloin lisenssipelit olivat lähes aina aika kamalaa kakkendaalia. Se vielä korosti entuudestaan Capcomin kulta-ajan hienoutta. Pelaaminen on hauskaa, nopeatempoista ja mukana on kaksinpeli, joka tosin ainakin kersana yleensä degeneroitui pelkäksi toisen hahmon rotkoon viskelyksi.
Audiovisualisesti ollaan NESin parhaassa päässä. Piirrossarjasta tuttu tunnari tärähtää heti näyttävää alkuruutua säestämään ja muutenkin soundtrack on kovaa kamaa. Viimeisen kentän musa pärjää parhaille Mega Man renkutuksille. Hahmot ovat komeat ja osa vihollisista suuria, mukaanlukien pari massiivista bossia. Kentät ovat vaihtelevia, yksikään tusinasta ei toistu ja kaikki on rakennettu jonkun teeman ympärille: On pikkukujaa, keittiötä, viemäriputkistoa, pelikasinoa, lelukauppaa ja ties mitä. Kaikissa otetaan huomioon myös mittakaava, oravat ovat pieniä, joten arkiset käyttöesineet, kuten kattilat ja kirjat toimivat suurina esteinä tasoloikalle.Vihulaisia on todella montaa eri tyyppiä ja mukana on erinomaisia spritejä, kuten vaikka tennistä pelaavia kenguruita tai näätägangstereita. Elukoissa muuten ei ole oikeaa mittakaavaa, kenguru ja sarvikuono ovat vain tuplaten oravan kokoisia.
Chip ‘n Dale on NES-mittapuulla helpomman pään tasoloikka. Vain viimeiset kentät tarjoavat jonkun sortin haastetta kokeneelle tasohyppijälle. Tämä menee samalle tasolle DuckTalesin kanssa, joka pidetään myös helppona.
Tiku ja Taku saivat mainion loikinnan, eivätkä jää Ankoista jälkeen. Tämä on NESin parhaimmistoa, vaikkakin hieman turhan helppo ja lyhyt nykyajan mittapuulla. Kuvan kasettikin on muuten meikäläisen alkuperäinen 1991 ostettu peli, joten myös siinä mielessä erittäin nostalginen.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments
Snou