Moi,
Otsikosta huolimatta tämänkertainen peli ei sisällä yhtään jättiläisrapua, vaikka pelisarja on jostain syystä tunnetuin vanhasta meemistä. Tällä kertaa vuorossa on vuonna 2005 julkaistu Playstation 2:n yksinoikeus Genji.
Genji, myöhemmin tunnettu “Giant Enemy Crab” -pelinä on Sonyn pelisarja (jos kahta peliä voi sarjaksi kutsua) jonka kehittäjä oli Game Republic ja se oli ikäänkuin sonyn korkean profiilin Japanilaisia projekteja 2000-luvun puolivälissä. Tämä ensimmäinen peli jäi melko tuntemattomaksi, varmasti osittain siitä syystä, että se oli myöhäinen PS2:lle ilmestynyt peli, Xbox 360 oli jo julkaistu ja toisekseen se on aiheeltaan todella kulttuurisidonnainen. Lisäksi se julkaistiin juuri siihen aikaan, kun Japanin pelisuunnittelu alkoi laahata teknisiltä ominaisuuksiltaan länsimaiden perässä varhaisena HD Unreal dudebro-aikana ja kun amerikkalaisista, ylimielisistä mulku..*köh* siis, indie ja youtube-tyypeistä alkoi tulla julkkiksia.Tämän blogauksen tarkoituksena on kertoa, miksi Genji on oikeastaan aika hyvä peli ja mikä on koko homman nimi.
Genji on toinen lausumismoto nimelle Miyamoto, joka on siis pelin päähahmo Minamoto no Yoshitsunen nimi ja peli perustuu 1100- luvun lopulla käytyyn Genpei-sotaan, joka oli samalla ikäänkuin lähtölaukaus samuraille, sellaisena kuin ne nykyään tunnetaan. Pelin viholliset ovat Heiken (toiselta luku tavaltaan Taira) klaanista. Näiden kahden mahtisuvun välienselvittelystä on kirjoitettu kirja, luultavasti maailman ensimmäinen proosa romaani Heike Monogatari “Tale of Heike”, joka on suositeltavaa lukemista aiheesta kiinnostuneille. Pidä vain huoli, että otat sen kunnollisen, yli 700 sivuisen version, eikä pilalle editoituja lyhennelmiä. Tämä peli on fantasiafiltterin läpi vedetty versio osasta tätä tarinaa, jossa Yoshitsune etsii maagisia Tamahagane-kiviä, joiden taikavoimalla voi hallita maailmaa. Mukaan lyöttäytyy toinen historiallisessa tarinassa esiintyvä hahmo, soturimunkki Musashibo Benkei, joka on Yoshitsunen paras kamu ja bromance-hahmo.
Peli on, kuten arvata saattaa, kolmannen persoonan toimintaseikkailu, jossa painopiste on taistelulla höystettynä kevyellä tutkimisella ja hahmon sekä aseiden päivityksellä. Yoshitsune on kahta miekkaa käyttävä ketterä hahmo ja Benkei on vahva, mutta hitaampi iso körmy jolla on joko naginata tai tetsubo. Pelin erikoisuus on Kamui-mittari, jolla voi laukaista aikaa hidastavan erikoisliikkeen, jossa ympärillä olevat viholliset hidastuvat, ryntäävät yksi toisensa jälkeen pelaajaa kohta ja ajoittamalla napin painalluksia pelaaja voi sipaista miekallaan kaikki hengiltä yhdellä iskulla. Liikkeet ovat sulavia ja tyylikkäitä ja muistaakseni luin aikoinaan jostain, että niissä on konsultoitu oikeita kenjutsu-eksperttejä liikkeiden todenmukaisuuden tavoittamiseksi.
Pelin miljööt ovat vaihtelevia. Vuoristopuroja, puistoja, temppeleitä ja palatseja ja kokonaisuudessa on sellainen tarun- ja unenomainen tunnelma, joka kieltämättä sopii lähes tuhat vuotta vanhaan tarinaan. Ympäristöt ovat PS2-mittapuulla näyttäviä ja etenkin värejä on käytetty hyvällä maulla ja asiaan kuuluvasti. Pelin viholliset ovat myös puhdasta kansantarua ja fantasiaa. Mukana on (hieman outoja) Tairan sotureita, mutta hyvin pian kohdataan tarinoiden petoja, kummituksia ja demoneja.Tästä ilmeisesti johtuu se meemittely, kun tarinan konteksti ja kulttuurillinen merkitys ei mene perille, jos katsoja/kuulija ei tiedä, mihin tämä perustuu. Lopputulos ei ole lopulta sen erikoisempi kuin mikään scifi/militääripyssyttely, jossa hahmot ja pahikset ovat yhtälailla fantasiaa ja överiksi vedettyä kuin tässäkin, mutta vaan tutumpaa kuvastoa.
Tom Clancy-touhut on hyvä esimerkki vastaavasta pelistä, mutta eri teemalla. Clancylla on keskiössä joku superase, Genjissä vihollisbossina on Nue. Kumpaakaan ei ole olemassa, mutta ne ovat johdannaisia tarinoista ja kulttuurista, johon ne pohjautuvat. Myös esimerkiksi God of War on paljon enemmän fantasiaa kuin Genji, Zeusta, Aresta ja Olympos-vuoren jumalia ei ole koskaan ollut olemassa mutta Yoshitsune ja Benkei olivat oikeita henkilöitä ja Genpein sota oli todellinen tapahtuma.
Myös audiopuolella ollaan asianmukaisella tyylillä liikkeellä, joskin jotain mieleenpainuvampaa olisi ehkä kaivannut mukaan. Tunnelma on silti hyvä ja äänet tukevat ulkoasua.
Pelin vaikeustaso on toimintapelien keskikastia. Aivan helppo peli ei ole ja etenkin loppupuolella kontrollit ja kamui-tekniikka on syytä olla hyvin hallussa mutta ei tämä ole kuitenkaan mikään Ninja Gaiden. Uudelleenpeluuarvoa on jonkin verran, sillä Yoshitsunen ja Benkein reitit eroavat hieman toisistaan.
Genji on kaiken kaikkiaan PS2:n kärkipään toimintaseikkailuja, eikä häviä kun aivan kirkkaimmalle kärjelle, kuten Devil May Cry 3:lle. Jos pelin historiallinen teema kiinnostaa (ja kiinnostaahan se) niin se lisää entisestään pelin tenhoa aika reippaasti. Nostaisin Genjin vähän samaan sarjaan kuin Capcomin God Handin, jälkijunan PS2-toimintapelejä, jotka ovat molemmat aikansa pelisivustojen ja arvostelijoiden uhreja. Jos jostain pitää jupista, niin ei tämä ole aivan yhtä hiottu kun genren parhaimmat edustajat nykyään, joten mitään Platinumin huippupelien tasoista menoa ei kannata odottaa. Vuonna 2021 tätä haluaa pelata sen lähes ainutlaatuisen asetelman ja parin omaperäisen oivalluksen takia.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments