Moi,
Ei, hätä ei ole tämän näköinen, vaan Kirby! Tällä kertaa vuorossa on Nintendon ja tarkemmin HAL-Laboratoryn klassikkosarjan ensimmäinen Famicom-peli Kirby’s Adventure (alunperin Hoshi no Kirby, eli Kirbyn Tähti) vuodelta 1993.
Kirby on siinä mielessä minulle jännä tuttavuus, että tämä on ensimmäinen kerta kun pelaan pikku palleron soolopeliä. Kirby-hahmoja olen nähnyt tätä ennen vain parissa Smash-pelissä. Syytä tähän en osaa sanoa itsekään, muuta kuin ehkä että tämä oli todella myöhäinen julkaisu ja en koskaan omistanut SNES:iä tai N64:ää, joille jatko-osat tulivat. Kirby sai alkunsa vuotta aiemmin Game Boylla, mutta katsotaan, kuinka Sakurai/Iwata/Miyamoto All-Star kentällinen onnistui Famicomilla.
Ensimmäisenä tulee mieleen hieman SMB3:a muistuttava “maailmarakenne” mutta tällä kertaa kartta on sivusuunnassa ja kenttiin mennään ovista. Se, mikä erottaa Kirbyn selvästi muista tasoloikista on hahmon kekseliäät erikoiskyvyt: Kirby voi syödä mitä vain ja omaksua vihollisten hyökkäyksiä. Niitä löytyy vielä runsain mitoin jopa tässä varhaisessa pelissä, on miekkaa, laseria, sateenvarjoa, muuttumista UFOksi ja ties mitä. Kirby voi myös imeä kropan täyteen ilmaa ja leijua tai puhaltaa suussa olevan vihulaisen toista kohti. Sanoisin, että näin monipuoliset tasoloikan ominaisuudet ovat lähes ainutlaatuista 8-bittisen konsolin pelissä.
Maailmoja on kahdeksan kappaletta ja jokaisen päätteeksi kohdataan pomo, tämän lisäksi kuvassa on myös välibosseja ja bonuskenttiä. Meno on kaiken kaikkiaan melko rauhallista ja helpohkoa, kunhan kontrollit ovat hallussa. Kirby on selvästi tehty kaikkien pelattavaksi ja jopa Marioa tarjoaa tiukempaa haastetta. Tämä ei kuitenkaan aina ole huono juttu, pelejä on hyvä olla kaikentasoisille pelaajille. Tästä löytyy myös automaattinen tallennus paristolle, joten alusta ei tarvitse aloittaa kunnes patterin virta on lopussa. Minun kasetillani oli 2 tallennusta viimeisessä kentässä jo valmiina. :D
Audiovisuaalisella puolella ollaan vahvasti chibi ja kaikki on mukavaa ja söpöstelyä. Hahmojen ja kenttien tyyli on kauttaaltaan mukavan näköistä, tietys myös itse pallero, joka on todella ilmeikäs ja hauskasti animoitu niinkin pieniksi hahmoksi. Musat ovat jees, joskaan ei aivan parasta, mitä Famicomilla on kuultu. Jos jostain pitäisi jupista, niin väripaletti tuntuu olevan vähän turhankin hillitty ja lähes aina parin, kolmen värin eri sävyjä. En oikein ole varma, oliko kyseessä tyyliseikka, vai konsolin rajoitteet.
Kirby’s Adventure on loistavasti suunniteltu tasoloikka, mutta samalla on mainittava, että peli on todella helppo ja temmoltaan suht verkkainen. Tämän kun yhdistää kahdeksaan maailmaan ja reiluun määrään kenttiä, niin kokeneelle loikkijalle iskee helposti pieni puutuminen noin puolen tunnin jälkeen. Ainakin minä joudun pitämään pelissä taukoja, ettei meno muuttuisi tylsäksi. Tämä kertoo siitä, että peli on vähän liian helppo, mutta kuten yllä jo sanoin, kokemus vaihtelee pelaajan mukaan ja ainakaan tämä ei työnnä luotaan liian armottomalla vaikeudella, kuten niin monet tämän ajan pelit tekevät. Kirby on selvästi kaikkien kamu. Paitsi nälän yllättäessä kaikki ovat Kirbyn lounaita.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments