Hei,
Tällä viikolla palataan takaisin tutun ja turvallisen Famicomin pariin. Peli on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä on nimittäin historiallista arvoa. Vuorossa on Squaren vuonna 1986 julkaisema King’s Knight. Pelin kehityksestä vastasivat Square ja Workss.
Monet varmasti tietävät tarinan ensimmäisen Final Fantasyn julkaisun ajoilta, kun talousvaikeuksissa ollut Square päätti yrittää vielä kerran ja nimesi fantasiaropensa tilanne silmällä pitäen. No, tämä on itse FF-maakari Hironobu Sakaguchin Final Fantasya edeltänyt peli, musiikista vastasi muuan Nobuo Uematsu.
King’s Knight ei kuitenkaan ole jrpg, vaan erikoinen yhdistelmä toimintaseikkailua ja ylöspäin scollaavaa räsikintää. Ruutu vierii itsekseen ja yksi neljästä hahmosta ampuu fantasiamörköjä asiaan kuuluvissa ympäristöissä, kuten luolissa, metsissä ja linnan raunioissa. Pelattavat hahmot ovat:
- Ritari Rayjack
- Velho Kaliva
- “Monster” (lohikäärme) Barusa
- Kid Thief Toby
Tällä porukalla pitäisi tietenkin pelastaa prinsessa ja voittaa pelin pääpahis, joka vaikuttaa olevan lohikäärme. Kaikilla neljällä on oma kenttänsä ja ne suoritettuaan, koko retkue yhdistyy porukaksi, jonka kärjessä kulkevaa hahmoa voi vaihtaa. Tämä on tärkeä elementti pelin läpäisemiseksi.
Muitakin omaperäisiä ratkaisuja löytyy. Tässä pelissä maasto on yhtä merkittävä kuin vihollisetkin ja jokaisen kivilohkareen palan tai metsän puun voi ja kuuluukin ampua pois tieltä, jolloin sen sisältä paljastuu joko lisää vihollisia, bonusesine tai miinusesine. Ideana on kerätä hahmoille lisää tehoa ja välttää penaltia. Mukana on muutenkin roppkakaupalla kryptisyyttä ja salaisia paikkoja ynnä muuta, mitä voisi olettaa esimerkiksi Zeldan tyyliseltä peliltä. Tässä tapauksessa vaan tutkiminen ei ole vapaata, vaan ruutu vierii vääjäämättä eteenpäin ja vihollista pukkaa niin, että sormi meinaa krampata kun koittaa ehtiä näpyttämään tulitusnappia riittävällä tahdilla.
Tässä vaiheessa on hyvä paljastaa, että en päässyt lähimaillakaan loppua, pelin vaikeustaso on nimittäin armoton. Elämäpalkki löytyy, mutta se ei kestä montaakaan osumaa, varsinkaan alussa ja jos joku hahmoista kupsahtaa, niin se on sillä siisti, koska elämiä on yksi per hahmo. Peliin voi kuitenkin palata continuella, mutta se alkaa alusta ja ideana on pikemminkin bonusten grindaus hahmon vahvistamiseksi kuin jatkaminen siitä mihin jäi, sillä hahmon kerätyt esineet jäävät muistiin. Peliin sisältyy vielä mitä luultavimmin muitakin jippoja, joita en edes vielä tiedä, täytyy lukaista jotain ohjetta, sillä muuten tästä ei ota tolkkua.
Ulkoasu on simppeli, eikä nyt varsinaisesti säväytä, mutta ajaa asiansa. Barusa on hahmoista ehdoton suosikkini, se näyttää hauskalta. Vihollistyyppejä on sentään paljon. Maestro Uematsu ei yllä musiikin suhteen FF:n tasolle, joten siitäkin vähän miinusta.
King’s Knight on kunnianhimoinen yritys yhdistää kaksi hyvin erilaista genreä, mutta kunnarin sijaan tuli huti ja palo. Pelissä on liikaa ongelmia ja turhauttavaa kryptisyyttä, että kokonaisuus toimisi, mutta olen silti sitä mieltä, että kyllä tämä kokeilemisen arvoinen oli, varsinkin kun peli on halpa ja tietyllä tapaa osa sitä tapahtumaketjua, joka johti Squaren siksi jrpg-jätiksi, mikä se on nykyään. Tällä on nykyään enemmän historiallista kuin viihdearvoa.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
Comments