Skip to main content

Melkein Pokemon

 Hei,

Tällä kertaa vuorossa on mielenkiintoinen peli, useammaltakin kantilta katseltuna. Namcon vuonna 1989 julkaisema Quinty (Julkaistiin P-Amerikassa nimellä Mendel Palace).

Quinty on Namcon julkaisema, mutta pelin on suunnitellut muuan Satoshi Tajiri vasta perustamassaan firmassa nimeltä Game Freak. Jep, se sama Game Freak, joka tekee Pokémonia ja Tajiri on toinen Pokémonin isistä Ken Sugimorin kanssa, jotka pistivät puljun pystyyn tutustuttuaan 80-luvulla fanzine-hommissa (Zinen nimi oli muuten Game Freak ja se käsitteli lähinnä Xevious-kolikkopeliä). Nykyään Tajiri on Game Freakin presidentti. 

Siirrytään sitten Quintyyn. Peli on toimintapuzzle, jonka idea kekseliäs, mutta vaatii hieman avaamista, varsinkin ilman havainnevideota. Pelaaja on Carton-niminen poika, jonka pitää pelastaa tyttöystävänsä Jenny, jonka hänen siskonsa Quinty on kaapannut kateellisena.(Varhaisia Onii-chan tropeja) Pelin nimi on siis pahiksen nimi. Pelastusoperaatio tapahtuu kahdeksan eri maailman kautta keskellä sijaitsevaan Quintyn linnaan. Joka maailmassa on 10 kenttää, jotka voittaakseen pelaajan pitää tyhjentää se vihollisista, jotka ovat pelin maailmassa ilmeisesti animoituja nukkeja. 

Tämä tapahtuu omaperäisellä tavalla: Kentät muodostuvat 5 x 7 ruudun kokoisesta alueesta, joista jokainen on lattiassa näkyvä laatta. Pelaaja liikkuu ristiohjaimella neljään suuntaan ja voi “kääntää” laattoja nappia painamalla, samaan tapaan kuin sellaiset liukuvat palapelit, tai vähän niinkuin vetäisemällä mattoa. Jos vihollinen seisoo laatan päällä kun sitä kääntää, se pyllähtää ja liukuu taaksepäin. Jos vihollinen osuu kaatuessaan kovaan, liikkumattomaan esineeseen, joka on yleensä kentän seinä, mutta voi olla myös esim. liikkumaton “pilariruutu”, se tuhoutuu. yksinkertaisimmillaan Pelaajan pitää siis vältellä vihollisen kosketusta ja pylläyttää kaikki vihulaiset seinään. Tätä periaatetta muuttaa moni tekijä, esimerkiksi lattiassa on usei “erikoislaattoja” jotka tekevät asioita, kuten vaikka teleporttaavat vihollisia, tekevät koko kentän matkan etenevän “aallon” joka kääntää laattoja, ynnä muuta erikoista. Myös pelaaja voi pyllähtää näiden vaikutuksesta, joten samat säännöt pätevät kaikkiin. Joka maailman 10. Taso on pomo, joka on käytännössä pelaaja peilikuva. Voittaja on siis se, joka ei kaadu seinään.

Tämän lisäksi joka maailman vihollistyyppi käyttäytyy eri tavalla. Löytyy hyppiviä punkkari-lapsia, joita ei voi kaataa kesken loikan, uimareita jotka liikkuvat “sykäyksittäin” rintauinnilla ja kääntävät takanaan olevia laattoja, balettitanssijoita, jotka rullaavat kuin hyrrät, koko ajan aggressiivisesti jahtaavia tyyppejä, sumopainijoita, jotka täräyttävät jalalla laattoja pelaajan tapaan, lattiaan liidulla, joka lukitsee laatan kääntymättömäksi lopullisesti piirtäviä tyttöjä ja satunnaisen tuntuisesti liikkuvia vauvoja. Joka landiassa on täten omat jekkunsa ja eri tyyppinen vastustaja, mikä lisää vaihtelua todella reippaasti. Kenttää voi yrittää useasti jos on elämiä jäljellä ja tuhotut viholliset pysyvät poissa, kunnes joutuu käyttämään continuen, jolloin kenttä palaa alkuasetelmaan.


Vaikeustaso vaihtelee helposta todella kinkkiseen ja nousee tasaisesti. Jotkut maailmat ja vihollistyypit  tuntuivat selvästi vaikeammilta. Maailmat voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä ja niitä voi vaihtaa ilman, että menettää mitään. Monesti juuri kun luulee tietävänsä kaikki jujut, niin peli laittaa opettelemaan uuden mekaniikan, tai tekee kentistä jollain lailla hankalampia, vaikkapa rajoittamalla, monta kertaa samaa ruutua voi kääntää. Jos jotain jupinaa pitäisi löytää, niin se tulee siitä, että toisinaan pelihahmoa ei meinaa saada ajoissa oikeaan kohtaan, kun perässä jahtaavat viholliset ahdistavat. Tässä kuitenkin liikutaan melko vapaasti, eikä lattian ruutujen mukaan.

Quintyn ulkoasu on hauskaa söpöstelyä ja kaikki hahmot on piirretty ja animoitu humoristisesti. Simppeli, mutta todella miellyttävä. Myös musiikki on hyvin menon sopivaa, eikä ala rassaamaan ihan helpolla. 


Game Freakin debyytti on heti täysosuma, joka oli todella positiivinen yllätys. Quinty on vähälle huomiolle jäänyt ihan aito klassikko ja ainakin meikäläisen mielestä Famicomin parhaita toimintapuzzleja, tai jopa ylipäänsä pelejä. Suosittelen kokeilemaan todella lämpimästi.


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Anonymous said…
Jäin kiinni siihen yksityiskohtaan, että tavis(?)päähenkilön siskolla on kätevästi oma linna : D Kuulostaa kyllä erikoiselta idealta, ja saatu vieläpä toimimaan.

Snou
Malone said…
Mä ajattelin sen sillei, että tuo koko tarina tapahtuu lasten huoneessa. Eri nukkeja sun muuta. Linna on varmaan Prinsessa Ruususen lelulinna tai Grayskull.
Anonymous said…
Woot, totta! Pelihahmo taitaakin olla kersa eikä ikäluokkaa Mario :'D
Snou

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv