Skip to main content

Melkein Pokemon

 Hei,

Tällä kertaa vuorossa on mielenkiintoinen peli, useammaltakin kantilta katseltuna. Namcon vuonna 1989 julkaisema Quinty (Julkaistiin P-Amerikassa nimellä Mendel Palace).

Quinty on Namcon julkaisema, mutta pelin on suunnitellut muuan Satoshi Tajiri vasta perustamassaan firmassa nimeltä Game Freak. Jep, se sama Game Freak, joka tekee Pokémonia ja Tajiri on toinen Pokémonin isistä Ken Sugimorin kanssa, jotka pistivät puljun pystyyn tutustuttuaan 80-luvulla fanzine-hommissa (Zinen nimi oli muuten Game Freak ja se käsitteli lähinnä Xevious-kolikkopeliä). Nykyään Tajiri on Game Freakin presidentti. 

Siirrytään sitten Quintyyn. Peli on toimintapuzzle, jonka idea kekseliäs, mutta vaatii hieman avaamista, varsinkin ilman havainnevideota. Pelaaja on Carton-niminen poika, jonka pitää pelastaa tyttöystävänsä Jenny, jonka hänen siskonsa Quinty on kaapannut kateellisena.(Varhaisia Onii-chan tropeja) Pelin nimi on siis pahiksen nimi. Pelastusoperaatio tapahtuu kahdeksan eri maailman kautta keskellä sijaitsevaan Quintyn linnaan. Joka maailmassa on 10 kenttää, jotka voittaakseen pelaajan pitää tyhjentää se vihollisista, jotka ovat pelin maailmassa ilmeisesti animoituja nukkeja. 

Tämä tapahtuu omaperäisellä tavalla: Kentät muodostuvat 5 x 7 ruudun kokoisesta alueesta, joista jokainen on lattiassa näkyvä laatta. Pelaaja liikkuu ristiohjaimella neljään suuntaan ja voi “kääntää” laattoja nappia painamalla, samaan tapaan kuin sellaiset liukuvat palapelit, tai vähän niinkuin vetäisemällä mattoa. Jos vihollinen seisoo laatan päällä kun sitä kääntää, se pyllähtää ja liukuu taaksepäin. Jos vihollinen osuu kaatuessaan kovaan, liikkumattomaan esineeseen, joka on yleensä kentän seinä, mutta voi olla myös esim. liikkumaton “pilariruutu”, se tuhoutuu. yksinkertaisimmillaan Pelaajan pitää siis vältellä vihollisen kosketusta ja pylläyttää kaikki vihulaiset seinään. Tätä periaatetta muuttaa moni tekijä, esimerkiksi lattiassa on usei “erikoislaattoja” jotka tekevät asioita, kuten vaikka teleporttaavat vihollisia, tekevät koko kentän matkan etenevän “aallon” joka kääntää laattoja, ynnä muuta erikoista. Myös pelaaja voi pyllähtää näiden vaikutuksesta, joten samat säännöt pätevät kaikkiin. Joka maailman 10. Taso on pomo, joka on käytännössä pelaaja peilikuva. Voittaja on siis se, joka ei kaadu seinään.

Tämän lisäksi joka maailman vihollistyyppi käyttäytyy eri tavalla. Löytyy hyppiviä punkkari-lapsia, joita ei voi kaataa kesken loikan, uimareita jotka liikkuvat “sykäyksittäin” rintauinnilla ja kääntävät takanaan olevia laattoja, balettitanssijoita, jotka rullaavat kuin hyrrät, koko ajan aggressiivisesti jahtaavia tyyppejä, sumopainijoita, jotka täräyttävät jalalla laattoja pelaajan tapaan, lattiaan liidulla, joka lukitsee laatan kääntymättömäksi lopullisesti piirtäviä tyttöjä ja satunnaisen tuntuisesti liikkuvia vauvoja. Joka landiassa on täten omat jekkunsa ja eri tyyppinen vastustaja, mikä lisää vaihtelua todella reippaasti. Kenttää voi yrittää useasti jos on elämiä jäljellä ja tuhotut viholliset pysyvät poissa, kunnes joutuu käyttämään continuen, jolloin kenttä palaa alkuasetelmaan.


Vaikeustaso vaihtelee helposta todella kinkkiseen ja nousee tasaisesti. Jotkut maailmat ja vihollistyypit  tuntuivat selvästi vaikeammilta. Maailmat voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä ja niitä voi vaihtaa ilman, että menettää mitään. Monesti juuri kun luulee tietävänsä kaikki jujut, niin peli laittaa opettelemaan uuden mekaniikan, tai tekee kentistä jollain lailla hankalampia, vaikkapa rajoittamalla, monta kertaa samaa ruutua voi kääntää. Jos jotain jupinaa pitäisi löytää, niin se tulee siitä, että toisinaan pelihahmoa ei meinaa saada ajoissa oikeaan kohtaan, kun perässä jahtaavat viholliset ahdistavat. Tässä kuitenkin liikutaan melko vapaasti, eikä lattian ruutujen mukaan.

Quintyn ulkoasu on hauskaa söpöstelyä ja kaikki hahmot on piirretty ja animoitu humoristisesti. Simppeli, mutta todella miellyttävä. Myös musiikki on hyvin menon sopivaa, eikä ala rassaamaan ihan helpolla. 


Game Freakin debyytti on heti täysosuma, joka oli todella positiivinen yllätys. Quinty on vähälle huomiolle jäänyt ihan aito klassikko ja ainakin meikäläisen mielestä Famicomin parhaita toimintapuzzleja, tai jopa ylipäänsä pelejä. Suosittelen kokeilemaan todella lämpimästi.


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Anonymous said…
Jäin kiinni siihen yksityiskohtaan, että tavis(?)päähenkilön siskolla on kätevästi oma linna : D Kuulostaa kyllä erikoiselta idealta, ja saatu vieläpä toimimaan.

Snou
Malone said…
Mä ajattelin sen sillei, että tuo koko tarina tapahtuu lasten huoneessa. Eri nukkeja sun muuta. Linna on varmaan Prinsessa Ruususen lelulinna tai Grayskull.
Anonymous said…
Woot, totta! Pelihahmo taitaakin olla kersa eikä ikäluokkaa Mario :'D
Snou

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...