Söpö Sarjamurhaaja

 Moi,

Tapojeni mukaan olen mahdollisimman epäajankohtainen. Nyt, kun Halloweenit on kummiteltu, niin vuorossa on Namcon vuonna 1989 julkaisema Splatterhouse Wanpaku Graffiti Famicomille. Pelin on kehittänyt pitkäikäinen alihankintakehittäjä Now Production. 

Splatterhouse-sarja lienee ainakin nimenä tuttu monelle. Kyseessä on alunperin kolikkopelimätkintä, josta taisi tulla jollain tapaa kuuluisa ysärin alussa Mega Drivella, lähinnä runsaiden sisälmysroiskeiden, Jason Vorhees-naamarisen päähenkilön ja lukuisten kauhuleffakliseiden onnistuneesta ja aikaansa nähden shokeeraavasta sillisalaatista. Tämä on puhdasta 90-luvun alun Mortal Kombat/Doom-aaltoa. 

“Mutta, mutta! Kuinkas tämä sopii Nintendon puhtoiseen koko perheen imagoon?”, voisi joku kysyä tässä kohtaa. No, eipä oikein sovikaan, vaikka Japanin Nintendo oli aina vähän eri asia kun puritaaninen Jenkki-Nintendo, eikä tätä peliä koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, ei edes Virtual Console-latauksena. Kuitenkin, Famicomin Jatko-osaan tehtiin joko ilmiselvä, tai odottamaton muutos, katsojakannasta riippuen ja koko homma Chibistettiin söpöiksi pallopäiksi. Samalla peliä muutettiin suoraviivaisesta mätkinnästä hieman enemmän toimintatasoloikan suuntaan. Nyt katsotaan, millainen lopputulos saatiin aikaan.

Homma alkaa siitä kun pelin sankari Rick on kuollut ja surevan tyttöystävän Jenniferin kaappaa valtava kurpitsalyhty. Ei auta kun nousta haudasta ja lähteä pelastushommiin. Luvassa on seitsemän kenttää hyvin Halloween-teemaista toimintaloikkaa. 

Meininki on tuttua Famicomia, A hyppää, B lyö kirveellä. Rickillä on elämäpalkki, joka palautuu yhden pykälän poimittavilla karkeilla ja viisi purilaisilla. Mukana on myös “kokemuspisteet” joka näkyy voitettuina vihollisina ylänurkassa. Kun saavuttaa tavoitteen, elämäpalkin pituus kasvaa hieman. Ainoa pomittava ase on haulikko, johon on 10 panosta. Pyssy on kyllä tehokas, mutta siinä on myös rekyyli, joka vaikeuttaa tiettyjä, tarkkoja hyppykohtia. 

Kentissä on mukavasti vaihtelua, matka käy klassisten hautausmaiden ja metsien kautta kummitustaloihin, kirkkoon, viemäreihin ja hullun tohtorin labraan. Kuvasto on siis juuri sitä, mitä voisi odottaa, mutta mutta kaikki sopii meininkiin kun kirves kalloon. Tasoloikka ei ole kovin hankalaa, eikä äkkikuolemia ole käytännössä lainkaan. Ainoa asia, jota on syytä varoa on se, että hahmolla on todella lyhyt haavoittumattomuusaika osuman jälkeen. Toisinaan on mahdollista saada pari-kolme osumaa peräkkäin, ellei ole heti kärppänä reagoimassa tapahtumiin. Continueja löytyy 4 kappaletta ja lisäksi joka kenttään on salasana. Kentissä on pomojen lisäksi toisinaan myös välibosseja, jotka ovat kauttaaltaan mielenkiintoisia tapauksia. Highlightseina pomoista mainittakoon Kirkossa asustava musta vuohi ja Punaiseen Michael Jacksonin takkiin pukeutunut vampyyri, joka tanssii Thrilleriä. 

Ulkoasu on mainio. Vihollisia on montaa eri tyyppiä ja kaikki roiskahtavat asiaan kuuluvasti mössöksi kirveen sivalluksella. Bosseja on paljon ja kaikki ovat mieleenpainuvia kauhukliseitä hauskasti toteutettuna. Rick näyttää huvittavalta ja ylipäänsä kaikki on hyvällä maulla toteutettua. Musiikki on myös Famicomin paremmasta päästä, joten tässä ollaan julkaisuajankohta huomioon ottaen A-ryhmässä. Mukana on myös jokunen hauska piilotettu easter egg. 

Splatterhouse Wanpaku Graffiti on todella onnistunut jatko-osa alkuperäiselle pelille ja se uudistaaa kaavaa onnistuneesti. Peli on suhteellisen helppo, joten ainoaksi kynnykseksi jää se, että tämän saa vain Famicomille ja jopa meikälläisen vähän kärsinyt kopio pyörii 25€ hintaluokassa. Suosittelen kokeilemaan, jos suinkin tulee tilaisuus, sanoisin, että tämä on todella hyvä ja hauska toimintatasoloikka ja ehdottomasti yksi Famicomin “hidden gem” peleistä.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-malone