Moi,
Tällä viikolla jatketaan Famicomin avaruusteemalla, sillä pelattavaksi valikoitui Kemcon vuonna 1986 julkaisema Space Hunter. Peli on ottanut vaikutteita aiemmin samana vuonna ilmestyneestä Nintendon Metroidista, tai näin ainakin internet tiesi kertoa.
Pelin tarina on hyvin anime/manga -vaikutteinen post apolakyptinen scifimaailma, jossa tekoälyrobotit kapinoivat ihmiskuntaa vastaan. Pelaajahahmona toimii tietysti ihmiskuntaa suojeleva kyborgi, Altiana, joka on vähän niinkuin Battle Angel Alita, vaikkakin tämä hahmo on vanhempi. 70-luvun lopun/kasarin alun avaruus- ja robottianimen suosio näkyy selvästi etenkin hahmodesignissa. Huvittavasti robottikapinan johtajan nimi on ilmeisesti De Gaulle, eli se Ranskan pressa. Pelistä on todella vähän tietoa englanniksi, joten jouduin turvautumaan myös onnettomiin japanin kielen taitoihini.
Peli on jaettu planeettoihin, joihin voi mennä ja joilta voi poistua vapaasti, haluamassaan järjestyksessä. Tämä on selvästi varhaista koulukuntaa genrestä, joita kutsun “NES-haahuiluiksi”. Vuosi ´86 oli selvästi tämän pelityylin ensimmäinen vahva vuosi, sillä samaan aikaan ilmestyivät esimerkiksi Zelda 1, Metroid ja tämä tapaus. Jokaiselta planeetalta on tavoitteena löytää tarvitsemansa varuste ja posauttaa planeetan tekoäly. Tämä tapahtuu sokkelomaisissa labyrinteissa, joista välillä löytyy huoneita, jotka sisältävät joko vihjeen, esineen tai planeetan pomon. Liikkuminen tapahtuu siten että joko ylös tai B käyttää rakettireppua, jolla lennetään ylöspäin hieman “kuun tapaisessa” painovoimassa, A käyttää valittua asetta. Perusase on aikapommi tai miina, jonka hahmo jättää paikoilleen ja hetken päästä se räjähtää siten, että sekä oikealle että vasemmalle koko ruudun matkalta tulee “räjähdys” joka on ikäänkuin poikittainen pilari. Eipä ole ikinä ollut yhtä vaikea kuvailla Famicom-pelin perusasetta. :D Elämämittari löytyy, tällä kertaa Metroid.tyylisesti numeroina. Bonusesineitä on lukuisia, mukaan lukien parempia aseita, jotka kuluttavat energiaa, joten ihan miten vain niitä ei voi käyttää. Onneksi pelistä löytyy myös salasana, joka on jännästi jatkuvasti päivittyvä ja näkyy heti pause-valikossa. Saman tyylinen ratkaisu on joissain Kunio-kun peleissä.
Kun kutsuin tätä NES-haahuiluksi, niin se todellakin pitää paikkansa, sillä kryptisyyttä riittää ja sokkeloiset kentät on parin ensimmäisen jälkeen lähes pakko kartoittaa, jos aikoo löytää mitään. Samalla se meinaa sitä, että peli toimii vahvasti yritys/erehdys-linjalla ja vaikka ei olekaan mahdottoman vaikea, niin elämiä on vain yksi, joten salasana on syytä kirjoittaa ylös aina kun edistystä tapahtuu. Läpipeluu ei hoitunut yhdessä illassa, suurimmaksi osaksi syystä, että pelissä eksyy ja kaikki kartoitus pitää hoitaa käsin tai lunttamaamalla ooppaasta.
Audiovisuaalisesti ollaan aika vahvasti keskikastissa. Biisejä on kaksi ja spritet ovat asiansa ajavia ja jotkut vihollistyypit mielenkiintoisia, mutta kaikkea kierrätetään runsaasti planeetasta riippumatta. Metroidin painostavaan tunnelmaan ei päästä, eikä myöskään Zeldan suuren seikkailun tuntuun.
Space Hunter on hyvä yritys tehdä Metroidin tyyppistä avaruusseikkailua selvästi otaku-ylesölle, jotka innostuvat avaruusscifistä ja kyborgitytöistä, mutta lajityypin parhaimmiston porukkaan ei ole asiaa. Ihan mukiinmenevä suoritus, varsinkin näin varhaiseksi julkaisuksi, mutta samana vuonna ilmestyneet Nintendon omat pelit näyttävät, miten homma todellisuudessa kuuluu hoitaa klassikkostatuksen arvoisesti. Niihin vertaaminen ei näytä Space Hunterin kannalta suosiolliselta.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan tas pian asiaan!
-malone
Comments