Skip to main content

Persoonallinen Näkemys Persoonasta

 Moi,

Tällä viikolla on vaihtelun vuoksi vuorossa uusi peli, tai ainakin uudehko, nimittäin Switchille (ynnä muille, paitsi Xboxille) vuonna 2020 julkaistu Atluksen ja Omega Forcen yhteistyöprojekti Persona 5 Strikers. Minä siis pelasin Switchillä, mutta samat jutut pätevät muihinkin.

Persona 5 Strikers on Persona 5:n spinoff, joka varmasti tuntui monesta hieman erikoiselta, sillä Persona on tunnettu perinteisen tyylisestä vuoroissa etenevästä jrpg-meiningistä ja tässä oli toisena kehittäjänä Koei Tecmon Dynasty Warriors-tiimi. Moni kova jrpg-fanaatikko varmasti juuri tämän takia ohitti koko ajatuksen, sillä jostain syystä päällimäinen mielikuva pelistä oli Dynasty Warriors cashgrab Personan hahmoilla, samaan tapaan kuin lukuisat muut animelisensseihin perustuvat vastaavat pelit. 


Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä tällä pelillä on lopulta aika vähän tekemistä musou-meiningin kanssa. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin Persona 5 loppui, mutta nyt ollaan seuraavan vuoden kesäloman tienoilla. Päähahmo tulee morjestamaan lomalla vanhoja kamujaan ja pian selviää myös, että Varjomaailmaa ei olekaan ilmeisesti kokonaan hävitetty, joten on aika aloittaa uudelleen Phantom Thief-tiimin hommat. Peli etenee pääosin samann tapaan kuin perus Personat, eli kaupungilla pyöritään keskustelemassa ja ostamassa tarvikkeita, keskustelut etenevät Visual Novel tyyliin ja Varjomaailman luolastot ovat mukana. 


Suurin ero on tietysti taistelu, joka on tällä kertaa reaaliaikaista ja vihulaisia tulee kimppuun useampia kerralla. Toimintapelien perushyökkäykset ovat samoja kuin kaikissa muissakin, eli mallia X,X,X,Y ja myös väistönappi löytyy. Mutta, se mikä tämän erottaa musou-meuhkauksesta on, että mukana on tietysti Personat, joita käytetään siten, että päätynapilla aika pysähtyy ja Personan hyökkäyksen/loitsun saa valita rauhassa valikoista. Samalla näytetään esimerkiksi aluevaikutuksen kohta, jota voi tähdätä tai hahmot, joihin se vaikuttaa. Pari muutakin mekaniikkaa löytyy, mutta kokonaisuus muistuttaa minusta enemmän Kingdom Heartsia tai muuta saman tyylistä toiminta jrpg:tä kun Dynasty Warriorsia. Toki vihollisia tulee kerralla kimppuun useita, mutta ei lähellekään niin paljon kun musoussa ja valikkoa käytetään tasaiseen tahtiin.   


Suurin osa Muustakin Persona-pelien elementeistä on mukana, mitä nyt ehkä kaupunkeja ja lokaatioita on suoraviivaistettu siten, että siinä missä ennen olisi ollut myös kahvilan interiööri mallinnettuna ja hahmot kuvattuna istumassa siellä niin nyt sama kohtaus mennään pelkällä dialoginpätkällä ilman siirtymää katukuvasta sisätiloihin. Tämä varmasti johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että nyt kaupunkeja on useita, tämä on nimittäin perinteinen teinien kesäloma-roadtrip, jossa ajellaan asuntoautolla pitkin pitäjiä laittamassa Varjomaailman posessoimia tyyppejä järjestykseen. Tarinaa sen enempää spoilaamatta kirjoitus ja dialogi on hyvin samantyylistä kuin aiemminkin, eli jos se iski, niin aivan varmasti toimii tämäkin.


Ulkoasu on ainakin Switchillä aavistuksen simppelimpi kuin muistin P5:sta, mutta se varmasti kompensoi isompaa vihollismäärää. Lokaatiot ovat edelleen mielenkiintoisia ja Varjomaailman design hyvää ja sopivan vinksahtanutta. Musiikki on pääosin samaa, muistaakseni parilla uudella biisillä, eli todella hyvää, ellei jopa parhaasta päästä mitä pelimusilla on tänä päivänä tarjota.

Parin kymmenen tunnin pelailun perusteella kaiken kaikkiaan menevä Personan jatko ja jopa yllätyin, miten mukavalta tuntui nähdä “vanhoja tuttuja”. Jos Personat tekevät jonkun asian hyvin, niin se on pelaajan sitouttaminen maailmaan ja hahmoihin. Ne todella tuntuvat siltä, että tuntisit pelin hahmot itse ja ikäänkuin olisit mukana siinä porukassa ja maailmassa. Sama pätee Strikersiinkin. Muistutan myös vielä, että tämä ei ole lähelläkään Dynasty Warriorsia, joten sen takia ei kannata jättää hankkimatta. Jos pidit vaikkapa Squaren uudemmista peleistä, niin varmasti tämänkin toimintatyylistä. Perus P5 tai Royal on kuitenkin syytä olla pelattuna. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-maloneblo



Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...