Skip to main content

Matka Manan Majoille

 Moi,

Tällä viikolla on vuorossa taas vaihteeksi vähän uudempaa peliä. Aiuhe on tosin vanha tuttu, eli luvassa on Samurointia feodaaliajan Japanissa. Game Passissa oli tarjolla tuore tapaus, nimeltä Trek To Yomi. Pelin on kehittänyt studio nimeltä Flying Wild Hog ja julkaissut Devolver Digital viime kuun alussa. Kumpikaan ei sano mitään, mutta lienevät Puolalaisia. 

Homman nimi on, että nuori samurai Hiroki joutuu kesken miekkailutreenien keskelle taistelua, kun joku paikallinen rosvopäällikkö hyökkää kylään. Samalla hänen senseinsä pääsee hengestään ja mukana manttelinperinnässä tulee mukana vielä lapsuudenystävä ja sensein tytär vaimoksi. Vuosia myöhemmin sama rosvopäällikkö palaa ja polttaa koko kylän, surmaa suurimman osan kyläläisistä, sekä myös itse päähenkilön. Peli jatkuu siitä eteenpäin nimensä mukaan tuonpuoleisesta, josta pitää palata kostamaan rosvoille. Mukana on siis myös reipas ripaus Shinto-mytologiaa. 

Meininki on niinsanottu “2.5D” peli, jossa on ennalta määrätty kuvakulma ja vaikka peli on tehty Unrealilla ja 3D:nä, niin taistelu tapahtuu aina kameran ollessa sivusuunnassa. Kontrollit ovat simppelit. Kevyt ja raskas isku, pari sarjaa näihin, torjusta, jonka ajoittamalla oikein saa horjutettua vastustajaa ja kierähdys. Osumapisteitä on, sekä staminamittari. Matkan varrelta löytyy myös muutama kakosase, kuten heittoveitsiä, jousi ja musketti. Taistelu on melko yksinkertaista ja perustuu käytännössä siihen, että valitaan oikea hetki torjua ja sopivasti joko nopea tai hidas hyökkäys vastustajan mukaan. Parissa kohtaa on todella simppeli puzzle, jossa joko laitetaan kanjeja järjestykseen tai vedetään vivusta. 

Pelin ehdottomasti paras anti on ulkonäössä. Koko peli on mustavalkoinen ja mukana on tarkoituksellinen “filmirakeisuus” joka kuvastaa vanhoja samuraielokuvia. Jos on nähnyt Kurosawaa ja Mifunea, niin tietää heti, mitä tässä tavoitellaan. Pakko sanoa, että maisemat ovat toisinaan todella komeaa katseltavaa ja jopa yllättävän esikuvansa näköistä. Musiikki on samaa henkeä huiluineen ja muine perinnesoittimineen. Tunnelma on hyvin ankea ja painostava. Taustahäly on yleensä vain taistelua ja maanviljelijöiden vaikerointia. Kenelläkään ei ole kivaa ja kaikki on tuskaa. Samalla mieleen tulee, että hahmot ja etenkin hahmojen animaatio ei ole samalla tasolla, vaan pikemminkin lähellä PS2-ajan peliä. Tässä näkyy se, että kyseessä on pienen budjetin peli. 

Toinenkin jupinan aihe löytyy. Peli ei ole pitkä, vaan sen pelaa noin yhdessä illassa, mutta jo tässä ajassa ehtii vähän uupua jatkuvaan ja hyvin monotoniseen taisteluun. Vihulaisia lahdataan sadoittain ja vaikka mukana on muutama erilainen tyyppi, niin ratkaisu ja tyyli on aina sama. Erona on lähinnä että haarniskaukko ja kalsariukko eroavat hieman toisistaan, kuten myös keihäsukko. Kaikille on kuitenkin yhteistä, että ne voitetaan tyylillä “ajoitettu torjunta tai väistö, iskusarja, toista tuhat kertaa”. Tarina on osastoa “ok, mutta ei kummoinen”. 

Trek To Yomi on ihan menettelevä yhden illan peli, jonka maisemat näyttävät erittäin hienoilta. Marmi, että tarina ja itse pelattavuus ei yllä lähellekään samalle tasolle. Pelin tunnelma on myös todella melankolinen ja ankea, joten sekin tekee kokemuksesta raskaamman kun ehkä haluaisi. Hyvä tämmöisenä Game Pass pelinä. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan! 


Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv