Moi,
Tällä viikolla blogissa on vuorossa pitkästä aikaa PS2:n peli, edellinen oli nimittäin tasan vuosi sitten. Nyt katsotaan, miltä tuntuu Atarin julkaisema Transformers vuodelta 2004. Olen joskus kirjoitellut tästä pelistä aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa nyt “virallisessa” blogissa. Kyseessä on PS2:n hieman myöhäisempää pelitarjontaa ja tämä perustuu Transformers Armada -animaatiosarjaan. PS2 sai toki Michael Bay Transformers -pelin vielä niinkin myöhään kun elokuvan ilmestymisen aikaan 2007.
Transformers Armada oli ensimmäinen “uusista” Transformers animaatioista joka näkyi täälläkin, muistaakseni SubTV:llä. Sarjan meno on sama kuin ennenkin, mutta hahmojen ulkonäköä on muutettu hieman ja tällä kertaa mukana ovat Miniconit, jotka ovat ikäänkuin pieniä “lisälaitteita” Autobotien tai Decepticonien kroppiin ja varusteisiin. Idea ei ole sinänsä uusi, sillä samaa ideaa käytettiin jo Headmastereissa, Targetmastereissa ja Powermastereissa, joissa pienempi heppu muuttuu osaksi isompaa. Tällä kertaa mukana on vaan vahva “kaikki kerätään” -meininki, epäilemättä Pokemonin suosion vanavedessä. Siinä, missä ennen jokaisella oli yksi kaveri, nini tällä kertaa kuka vaan voi käyttää kaikkia Miniconeja ja yhdistellä useampien kykyjä yhtä aikaa.
Peli on tietysti tähän aikaan kolmannen persoonan toimintapeli, jossa suoritetaan kartalta valittuja tehtäviä yhdellä kolmesta valittavissa olevasta hahmosta. Mukana ovat tietysti Optimus Prime, sekä Red Alert ja Armadassa esitelty uusi hahmo, Hot Shot, joka on yhdistelmä maskottimaista Bumblebeeta ja Hot Rodia. Hahmoilla on hieman eri ominaisuudet, mutta valitettavasti Optimus Prime on niin selvästi paras valinta, ettei kahdella muulla ole oikein virkaa. Tämä johtuu siitä, että Miniconit vievät energiaa tehosta riippuen ja Optimuksella on eniten energiaslotteja, joten hän saa enemmän ja parempia varusteita kuin muut. Se enemmän kuin paikkaa puutteet nopeudessa.
Tästä päästäänkin pelin jujuun, eli Miniconien yhdistelmiin. Miniconeja löytyy kentistä ja niitä on runsain mitoin erilaisiin toimintoihin. Osa on ihan vaan parempia pyssyjä, osa antaa suojakilven tai kestävyyttä, osa lisää liikenopeutta, joku antaa jopa riippuliitimen. Miniconeja on paljon ja samanvärisiä yhdistelemällä niiden teho vielä kasvaa. Joitakin tarvitsee tiettyihin kartan osiin pääsyyn ja kerättävien esineiden löytämiseen. Miniconeja voi olla käytössä yhtä aikaa enintään neljä ja ne on sidottu ohjaimen päätynappeihin. Jotkin toki vaan antavat esimerkiksi passiivisen haarniskabonuksen.
Pelaaminen on melko tavanomaista toimintapyssyttelyä, mutta vähän yllättäen kartat ovat todella laajoja PS2:n mittapuulla ja piirtoetäisyys jopa ennennäkemättömän pitkä. Ei tule mieleen toista PS2:n peliä, jossa näkökenttää rajoittaa ainoastaan kukkula tai muu este.Tätä käytetään myös hyväksi, karttoihin voi palata uudestaan etsimään lisää miniconeja ja niiden eri osiin voi siirtyä suoraan, kunhan vaan avaa teleportin. Viholliset ovat fiksusti geneerisiä “Decepticloneja” ja nimimiehiä nähdään vain pomotaisteluissa. Näistä vaikuttavin on Tidal Wave, joka muuntautuu lentotukialukseksi. Taistelu on kokonainen moniosainen kenttä, jossa aloitetaan ulkoa, josta pitää ensin päästä aluksen kannelle, sitten sisään ja komentosillalle. Siinä on todellista mittakaavan tuntua. Parissa loppupuoliskon kentässä on pari vähän turhan tasoloikalta haiskahtavaa kohtaa, jotka eivät ole kovin toimivia lipsuvalla geometrialla ja fysiikoilla, mutta muuten kentät on rakennettu hyvällä maulla. Vaikeustaso on melko napakka ja Miniconeja todella tarvitsee, jos meinaa pärjätä. Kokeilemalla löytyy parhaat yhdistelmät.
Ulkoasu on muilta osin PS2:n parempaa puoliskoa. Aivan God Of Warin näyttävyyteen ei pystytä, mutta sen korvaa suuret kartat.
Transformers (Armada) on vähälle huomiolle jäänyt kolmannen persoonan toimintaseikkailu ja yksi harvoista oikeasti pätevistä Transformers peleistä, mitä on nähty. Sanoisin, että kolmanneksi paras heti Transformers Devastationin ja Fall of Cybertronin jälkeen. Tällä lisenssillä on tehty pelien saralla jopa hämmästyttävän vähän vuosien varrella, jos ajattelee, että leluja ja animaatioita on kuitenkin julkaistu käytännössä ilman taukoja vuodesta 1984 alkaen ja mukana on jopa 6 kappaletta kalliita ja menestyksekkäitä elokuvia, riippumatta siitä, mitä mieltä niiden laadusta on. Itse en Bayformerseista välitä, mutta jos niiden rahoilla saadaan samalla perinteisiin hahmoihin perustuvia juttuja, niin siinä tapauksessa hyväksyn.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-jarmo
Comments