Skip to main content

Erikoisilla Kokeilla

 Moi,

Tällä kertaa on luvassa melko mielenkiintoinen tapaus. Katsotaan, millainen peli on Paris-Dakar Rally Special. Pelin on kehittänyt ISCO ja julkaissut Sony vuonna 1988 (peli sanoo, että 1987 mutta julkaistu ilmeisesti seuraavan vuoden tammikuussa), luonnollisesti Famicomille.  

8-Bittinen rallipeli siis? No, ei aivan, sillä tässä tapauksessa painotus on vahvasti sanalla “Special”. Tarkoitus on kuitenkin osallistua Paris-Dakar -ralliin, mutta sanoisin että tämä peli on kokonaisvaltaisin autopelikokemus, mitä olen koskaan nähnyt. Aika rohkeasti sanottu, kun ottaa huomioon kaiken maailman Turismot ja PC:n HooCee-simut. No, perusteena väitteelle on se, että harvemmassa rallipelissä aloitetaan sillä, että ennen rattiin pääsyä pitää pelata seikkailupeliä, jossa pyöritään pitkin kaupunkia etsien sopivaa autoa, sponsoria, kartanlukijaa, sekä tarpeeksi pöllöä pankkiiria rahoittamaan koko touhu. 

Kyllä vain, tämä peli on aika paljon muutakin kun ajelua ja sitäkin on monenlaista. Ensimmäinen kenttä on siis perinteisen keikkailu tai vanhan jrpg:n tyylinen kaupunki, jossa haahuillaan ja etsitään henkilöitä, joiden kanssa täytyy keskustella. Seuraavassa kentässä ajetaan upouusi menopeli pois kaupungista Pac-Manin tyylisessä sokkelossa, sitten ajetaan vähän perinteisempiä ylöspäin scrollaavia ratoja ja lopuksi löytyy vielä sivulle scrollaavia pikemminkin toimintapelin tai tasoloikan tyylisiä kenttiä, mutta autolla. Välillä pitää jopa nousta ulos pirssistä kevyeen ongelmanratkontaan. 

Aikamoinen yhdistelmä siis. Tässä on ainekset ikään kuin neljään Famicomin peliin, jotka on jostain syystä päätetty yhdistää. Kokonaisuus kuulostaa aika uskomattomalta, mutta miksi tämä peli ei ole kaikkien tiedossa ja klassikoiden joukossa? No, siksi että kaikki on toteutettu vähän sinne päin. Jokaine osa-alue on hyvä ideana, mutta toteutus on hieman kömpelö, tai joissain tapauksissa hiuksianostattavan hankala. Continue onneksi löytyy ja sitä muuten tarvitaan. Tästä huolimatta moni kenttä vaatii paljon kärsivällisyyttä ja toisinaan jopa onnea. 

Ulkoasu on itseasissa ihan mukava ja jokainen erityyppinen kenttä menisi läpi aivan omana pelinään, joten siinä mielessä ihan onnistunut suoritus. 

Paris-Dakar Rally Special on ehdottomasti kunnianhimoisin Famicomin ajopeli, mitä olen nähnyt. Huippuunsa hiotulla toteutuksella tämä olisi konsolin ehdottomia klassikoita. Harmi vaan, että pelisuunnittelu olisi vaatinut vielä reippaasti hiomista, että siihen pisteeseen olisi päästy. Tällaisenaan se on mielenkiintoinen kuriositeetti ja sekin käy, ainakin meikäläiselle. 


Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo


  


Comments

Popular posts from this blog

Ruostunut Teräsmies

 Moi, Tällä kertaa on luvassa taas blogia aiheesta “muut harrasteet kuin pelit”. Nyt nimittäin otetaan testiin kaksi tuotetta, jotka liittyvät pienoismallien rakentamiseen. Ensimmäinen ja tämän projektin kannalta vähemmän tärkeä ovat Tamiyan akryylimaali, tarkemmin X10 Gun Metal ja toinen, varsinainen testin aihe on niin ikään Tamiyan valmistama Weathering Master-setti.  Käytetyt Välineet Weathering, suomeksi ilmeisesti vakiintunut termi “säistäminen” on sitä, kun pienoismalliin lisätään kulumaa tai likaa tuomaan lisää realismia. Moista hommaa olen harrastanut toisinaan ennenkin, kuten joissain aiemmissa Gundam-blogeissa, mutta melko kevyesti ja hyvin pienillä yksityiskohdilla. Tällä kertaa on tarkoituksena testata ns. ammattilaisten käyttämää menetelmää ja tehdä hieman aiempaa laajempaa ja erottuvampaa jälkeä. Uhriksi ..anteeksi kohteeksi valikoitui tuoreessa muistissa oleva Robot Spirits Char’s Gelgoog. Se on mainio treenikohde, koska siinä on paljon tasaista pintaa ja Weath...

Akiba's Trip, osa 3

 Hei, Blogi palaa tauolta ja minä palasin reissulta pari päivää sitten. Jatkan blogihommia pienellä ja kevyellä katsauksella Tokion nörttihommia harrastavan vierailijan havaintoihin. Onko mikään muuttunut parissa vuodessa ja jos on, niin miten?  Akihabara Se tunnetuin ja eniten turisteja houkutteleva vaihtoehto on hyvin pitkälle ennallaan. Ainoa merkittävä ero on, että entinen Segan (nykyään Gigo) suuri pelihalli on remontissa. Tilalle tulee ilmeisesti uusi samanmoinen. Onneksi parhaat, eli retropelejä, pelkkien UFO catchereiden ja rytmipelien sijaan (toinen Gigon halli hieman edempänä pääkadun varressa, Hirose Entertainment Yard ja Try Amusement Tower) sisältävät pelihallit olivat edelleen auki. Videopelejä oli edelleen saatavilla kutakuinkin samoilla, tai hieman korkeammilla hinnoilla kuin ennenkin. Tarjontaa oli ilahduttavan paljon, eikä tyhjiä hyllyjä juuri näkynyt. Ilmeisesti hintojen korotus on tepsinyt ainakin suurimpaan osaan länkkäri trokareista. Klassinen Superpotato...

Vuoden 2021 Parhaat

 Moi, Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa perinteiseen “vuoden parhaat” -gaalaani, jossa listaan menneen vuoden parhaita juttuja täysin mielivaltaisilla kriteereillä ja säännöillä, missä sattuu kategorioissa. Käydäänpä asiaan pidemmittä puheitta.  Vuoden parhaat pelit Tässä oli mukana kaikki, paitsi reroblogausten puolelle menevät tapaukset. Pelejä tuli pelailtua ihan mukava määrä, vaikka videopelit, tai pikemminkin sen alan seuraaminen aktiivisena “gaming” -harrastuksena on vähentynyt vuosi vuodelta. Keskityn nykyään lähinnä omiin juttuihini.  #1. Lost judgement Yagamin etsivätoimiston edesottamusten jatko-osa löytyy vähemmän yllättäen kärkipaikalta, Yksikään vuosi, milloin ilmestyy Yakuza-universumin peli tuskin säästyy tältä ilmiöltä. Luvassa oli jälleen riipaisevaa dramatiikkaa, kung fu-tappelua, minipelejä, loistavia hahmoja ja juonia, kaikki käärittynä mukavalta näyttävään pakettiin, jota on hauska pelata. Ensimmäisestä osasta parannettiin monella osa-alueella, mut...