Skip to main content

Vaaleanpunainen Paroni

 Moi,

Blogin vuosi 2024 on hyvä aloittaa virallisesti lootan avauksella. En ole kuitenkaan aloittamassa uusia aluevaltauksia toimintahahmojen osalta, sillä tämänhetkisissäkin sarjoissa on jo enemmän kuin tarpeeksi. Katsotaan miltä näyttää Bandain Tamashii Nationsin Robot Spirits-sarjan MS-09RS Rick Dom Char’s Custom Model Real Marking Version. 

Siinä onkin taas nimeä kerrakseen ja tähän liittyy muutakin, joten lienee taas pienen selityksen paikka. MS-09 Dom on alkuperäisessä Gundamissa esiintynyt Zeonin Mobile Suit, joka tehtiin korvaamaan ikääntyvä Zaku 2 maassa tapahtuvassa taistelussa. Se oli isompi ja paremmin haarniskoitu, mutta kuitenkin myös nopeampi, sillä Dom liikkui ilmatyynyjen avulla “leijuen” eikä juosten. Pian tämän jälkeen Zeon joutui kuitenkin perääntymään Maasta ja käytössä olleet sekä myöhemmin valmistetut Domit viriteltiin uudelleen avaruustaistelua varten. Tämä malli sai nimen “Rick Dom” ja tämä nyt on siis sellainen avaruuskäyttöön muunnettu malli. 

Sitten päästään varsinaiseen erikoiseen juttuun, tämä Mobile Suit ei aikoinaan koskaan esiintynyt virallisessa Gundam-sarjassa, vaan on alunperin kohtauksesta Gundam-sarjan romaanisovituksessa, jossa Char Aznable testaa uutta Mobile Suitia, jonka oli tarkoitus korvata hänen Zaku 2 Commander Typensa. Char käytti animaatiosarjassa myöhemmin MS-14 Gelgoog Mobile Suitia, mutta ei koskaan Rick Domia. Myös mukana oleva Beam Bazooka on erikoisuus, sillä Zeon ei virallisesti valmistanut toimivia beam-aseita ennen Gelgoogia, mutta joissain lähteissä mainitaan prototyyppi, joka tällä figulla on mukana. Kolmas erikoisuus on, että tämä on limited edition -malli, jossa maalaus on realistisempi ja kaikki merkinnät valmiiksi painettuja, toisin kuin yleensä Robot Spirits ver. ANIME-figuureissa.

Lootan sisältä löytyy itse figun lisäksi se kuuluisa beam bazooka, tavallinen bazooka, parit terät heat saberiin sekä reippaasti käsiä. Täytyy sanoa, että Charin “Punainen komeetta” -gimmickin maalaus sopii vallan mainiosti myös Domiin. Etenkin tumma hiilenharmaa on mainio valinta kontrastiväriksi lohenpunaisen kanssa. Myös runsas määrä merkintöjä näyttää vakuuttavalta. 

Tukevasta ja kulmikkaasta olemuksestaan huolimatta liikkuvuutta on hyvin. Kaikki tarpeelliset poset onnistuvat vaivatta, vaikka tästä huomaa, että kyseessä on hieman vanhempi figu kuin loppuvuodesta blogissa esiintynyt Rick dom Zwei, jossa on vähän enemmän liikkuvia osia etenkin jaloissa, mikä on tietysti ymmärrettävää sekä tosimaailmassa että Gundamin loressa uudemmalle mallille. Tärkein yksittäinen elementti, eli mono-eye kamera liikkuu tietysti myös ja on peitetty läpinäkyvällä visiirillä.


Charin Rick Dom on varsin vaikuttava ja mielenkiintoinen julkaisu, joka erottuu selvästi porukasta kookkaan ulkonäkönsä ja omaperäisen värityksensä puolesta. Domin omaperäinen suunnittelu ja kendo varusteissa olevaa miekkailijaa muistuttava olemus ylipäänsä miellyttää tällaista Zeon-aficionadon silmää. Tervetullut lisäys kokoelmaan.     



Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-jarmo 


Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Super Sissit

 Moi, Tällä viikolla pelailussa on jälleen Famicomin peli, jonka ilmestyminen näinkin “myöhään” on vähän yllättävää. Se johtuu siitä, että minulla ei ollut alkuperäistä pelikasettia, ennen kuin nyt. Vuorossa on Konamin toimintapeli Super C, eli Super Contra vuodelta 1990. Contra tuskin esittelyjä kaipaa. Tai, ehkä internetiä täysin seuraamaton kaipaa, sillä peli oli Euroopassa nimellä Probotector ja Gryzor. Joka tapauksessa homman idea on simppeli, Arnoldin ja Stallonen näköiset muskelikommandot pelastavat maailman muukalaisten hyökkäykseltä tuttuun 8-bittiseen tapaan, eli loikkimalla tasoilla ja ampumalla pyssyllä Minulle Super Contra, joka muuten jännästi ei ole Super Nintendon peli, kuten kaikki muut Super-alkuiset, on meikäläiselle selvästi NESin Contrista se vähemmän tuttu, ihan sen takia, että kenelläkään tutulla tai minulla ei ollut peliä silloin aikoinaan. Ei se missään nimessä tuntematon ole, mutta peliajassa Perus Contra vs Super C on varmasti 95% vastaan 5%. Tämä on vaan hyv