Skip to main content

Täällä Pohjan Tähden Alla

 Hei,

Tällä viikolla tutustutaan taas Famicomin pelitarjontaan. Vuorossa on Toein ja Taxanin vuonna 1986 julkaisema Hokuto No Ken, eli Fist of the North Star. Pelin on kehittänyt pulju nimeltä Shouei System.

Hokuto No Ken on tunnettu kasarin klassikkomanga ja anime, jossa Kenshiro niminen taistelulajien taitaja seikkailee kaukaisessa tulevaisuudessa, eli 90-luvun lopulla Mad Max -tyyppisessä post apokalyptisessa maailmassa ja tietysti mukiloi valtavan määrän pahiksia matkan varrella. Aihepiiri vaikuttaa olevan kuin tehty Famicomin toimintapeliin. Mutta mutta, jos 8-bittisen ajan konsolipelit ovat jotain opettaneet, niin ainakin sen, että paperilla täydellinen konsepti ei todellakaan meinaa onnistunutta lisenssipeliä, vaan useimmiten päinvastoin. Katsotaan siis kuinka tällä kertaa käy. 

Peli muistuttaa vahvasti aiemmin blogissa nähtyä Kung Fua/Spartan X:ä, eli ukko etenee sivulle scollaavassa toimintapelissä ja mätkii jatkuvalla syötöllä vastaan tulevia pahiksia. A-nappi lyö, B-nappi potkii. Lyönti on toteutettu hauskasti ja sarjaa sopivasti, eli Kenshiron lyönti räjäyttää pahisten yläkropan oudon pullistelun päätteeksi. Jokaista liikettä painotetaan ääniefektillä, joka  muistuttaa Bruce Lee -tyylistä vinkaisua. Toisinaan pahis jättää ilmaan leijuvan power upin, jonka nappaamalla Kenshiro saa lisää hyppykorkeutta, liikkeiden nopeutta ja niin edespäin. Kenttien puolivälissä ja lopussa kohdataan tietysti pomoja. 


Kuulostaa simppeliltä ja toimivalta, eikö vain? Kyllä, mutta sitten päästäänkin muttiin, joita löytyy runsaasti. Yksi ongelma on toisinaan hieman kummalta tuntuva osumien tarkistus. Joskus tuntuu, että osumaa ei lasketa ja pahis pääsee tuikkaamaan oman lyöntinsä välittämättä päällisin puolin ihan kohdalleen osuvasta nyrkistä tai monosta. Tämä meinaa sitä, että elämäpalkkia kihnutetaan alaspäin hitaasti, mutta varmasti. Toinen ongelma on pomot, jotka ilmaantuvat kuin tyhjästä ja käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä. Lisäksi tuntuu, että alkupään bossit ovat vaikeampia kun vähän myöhemmät. Muutaman kerran en ehtinyt edes miettiä taktiikkaa bossia vastaan, kun kaikki oli jo ohi sekunneissa vailla mahdollisuutta reagoida. Tämä on siis hyvin vahvasti yritys/erehdys koulukunnan pelejä. Kaikki pitää olla mieetitty jo etukäteen, reagoimalla ei todennäköisesti pärjää. Kolmas iso ongelma liittyy edelliseen. Ukkoja on kolme, sitten on aika lähteä hoonaamaan koko suoritusta alusta. Lukaisin, että continue-koodi löytyy, mutta se ei tuntunut toimivan. Liekö vaan NES-versioon tai sitten en vain osannut? Kuten tekstistä voi päätellä, niin lähelläkään loppua ei tullut käytyä. Ehkä joskus, jos saan continuen toimimaan. 

Mitään silmäkarkkia ei myöskään ole luvassa. Peli on hyvin keskitason simppeliä Famicomia, ainoina valon pilkahduksina Kenshiron hauska ääntely ja pari hyvää animaatiota. Vuonna 1987 oli jo mahdollista ihastella mm Contran tai Castlevanian kaltaisia helmiä ja sitä rimaa ei olla lähelläkään. 

Hokuto No Ken on hyvin tavanomainen lisenssimätkintä, joka on todennäköisesti kehitetty melko kiireellä, joten mukaan on jäänyt hieman yleistä rupuisuutta, mutta sen antaisi anteeksi, jos peli ei olisi järkyttävän vaikea ja armoton. Tällaisenaan en voi oikein suositella kenellekään, mutta eipä tämä olekaan kun parin euron peli, joten kyllä tästä sen verran riemua irtosi. Pelille on parikin jatko-osaa, jotka mahdollisesti parantavat tästä ensimmäisestä reippaasti. Se jää nähtäväksi, sillä kakkonenkin jo löytyy. Siihen palataan joskus myöhemmin.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-malone

 


Comments

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el

Ajelulla tekoälyn kanssa

 Moi, Tällä viikolla on luvassa lisää PS1:n tuliaispelejä. Katsotaan, miltä vaikutti manga- ja animeklassikkoon perustuva Ghost In The Shell vuodelta 1997. Pelin on kehittänyt Exact yhteistyössä Production I.G.:n kanssa, mikä oli aika harvinaista vielä tähän aikaan. Koko hommaan on ylipäänsä panostettu keskimääräistä ysärin lisenssipeliä enemmän, sillä alkuperäisen mangan tekijä Masamune Shirow oli tiiviisti mukana pelin suunnittelussa. Oletan, että Ghost In The Shell on kaikille lukijoille jossain määrin tuttu. Jos ei ole, niin nyt kiireesti lukemaan manga tai katsomaan animeleffa. 2017 Hollywood-versiolla ei ole niin väliä, vaikka se onkin ehkä aavistuksen mainettaan parempi. Olen tehnyt Ghost In The Shellista podcastin ja mangasta youtube-videon, joten niistä voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa tarkempia mietteitä, jos sellainen kiinnostaa.   Pelin tarina menee siten, että pelaaja on Jaosto 9:n uusi tulokasagentti ja ohjastaa Fuchikoma-mechaa erinäisissä tehtävissä. Majuri Kusanag

Kohtalokkaat Mutantit

 Moi, Marvel-maaliskuu päättyy tänä viikonloppuna ja se tapahtuu melko erikoisen pelin parissa. Vuorossa on Vuoden 2011 X-Men Destiny Xbox 360:lle (pelistä julkaistiin myös PS3, Wii ja DS-versiot). Pelin on kehittänyt Silicon Knights ja julkaissut Activision. X-Men Destiny on erikoinen tapaus siinä mielessä, että pelin kehitykseen ja julkaisuun liittyy aikamoista dramatiikkaa: Silicon Knightsin pomolla, Denis Dyackilla oli tapana rahoittaa studionsa pelejä siten, että hän käytti isojen julkaisijoiden projekteihin myönnettyjä resursseja kehittämään siinä sivussa ohessa muita, studion omia julkaisuja. Pelin maksanut taho siis ei saanut mitä oli luvattu, ainakaan siinä kapasiteetissa, mitä peliä kehittävän studion taholta oli annettu ymmärtää. Joku voisi ajatella, että sehän on vähintään sopimusrikkomus, ehkä jopa petos. Kyllä vain, X-Men -lisenssinhaltija tuohon aikaan, Activision, pääsi ilmeisesti asiasta kärryille ja päätti että pelin julkaisua ei siirretä, oli se peli sitten missä kun