Hei,
Tällä kertaa vuorossa on mielenkiintoinen peli, useammaltakin kantilta katseltuna. Namcon vuonna 1989 julkaisema Quinty (Julkaistiin P-Amerikassa nimellä Mendel Palace).
Quinty on Namcon julkaisema, mutta pelin on suunnitellut muuan Satoshi Tajiri vasta perustamassaan firmassa nimeltä Game Freak. Jep, se sama Game Freak, joka tekee Pokémonia ja Tajiri on toinen Pokémonin isistä Ken Sugimorin kanssa, jotka pistivät puljun pystyyn tutustuttuaan 80-luvulla fanzine-hommissa (Zinen nimi oli muuten Game Freak ja se käsitteli lähinnä Xevious-kolikkopeliä). Nykyään Tajiri on Game Freakin presidentti.
Siirrytään sitten Quintyyn. Peli on toimintapuzzle, jonka idea kekseliäs, mutta vaatii hieman avaamista, varsinkin ilman havainnevideota. Pelaaja on Carton-niminen poika, jonka pitää pelastaa tyttöystävänsä Jenny, jonka hänen siskonsa Quinty on kaapannut kateellisena.(Varhaisia Onii-chan tropeja) Pelin nimi on siis pahiksen nimi. Pelastusoperaatio tapahtuu kahdeksan eri maailman kautta keskellä sijaitsevaan Quintyn linnaan. Joka maailmassa on 10 kenttää, jotka voittaakseen pelaajan pitää tyhjentää se vihollisista, jotka ovat pelin maailmassa ilmeisesti animoituja nukkeja.
Tämä tapahtuu omaperäisellä tavalla: Kentät muodostuvat 5 x 7 ruudun kokoisesta alueesta, joista jokainen on lattiassa näkyvä laatta. Pelaaja liikkuu ristiohjaimella neljään suuntaan ja voi “kääntää” laattoja nappia painamalla, samaan tapaan kuin sellaiset liukuvat palapelit, tai vähän niinkuin vetäisemällä mattoa. Jos vihollinen seisoo laatan päällä kun sitä kääntää, se pyllähtää ja liukuu taaksepäin. Jos vihollinen osuu kaatuessaan kovaan, liikkumattomaan esineeseen, joka on yleensä kentän seinä, mutta voi olla myös esim. liikkumaton “pilariruutu”, se tuhoutuu. yksinkertaisimmillaan Pelaajan pitää siis vältellä vihollisen kosketusta ja pylläyttää kaikki vihulaiset seinään. Tätä periaatetta muuttaa moni tekijä, esimerkiksi lattiassa on usei “erikoislaattoja” jotka tekevät asioita, kuten vaikka teleporttaavat vihollisia, tekevät koko kentän matkan etenevän “aallon” joka kääntää laattoja, ynnä muuta erikoista. Myös pelaaja voi pyllähtää näiden vaikutuksesta, joten samat säännöt pätevät kaikkiin. Joka maailman 10. Taso on pomo, joka on käytännössä pelaaja peilikuva. Voittaja on siis se, joka ei kaadu seinään.
Tämän lisäksi joka maailman vihollistyyppi käyttäytyy eri tavalla. Löytyy hyppiviä punkkari-lapsia, joita ei voi kaataa kesken loikan, uimareita jotka liikkuvat “sykäyksittäin” rintauinnilla ja kääntävät takanaan olevia laattoja, balettitanssijoita, jotka rullaavat kuin hyrrät, koko ajan aggressiivisesti jahtaavia tyyppejä, sumopainijoita, jotka täräyttävät jalalla laattoja pelaajan tapaan, lattiaan liidulla, joka lukitsee laatan kääntymättömäksi lopullisesti piirtäviä tyttöjä ja satunnaisen tuntuisesti liikkuvia vauvoja. Joka landiassa on täten omat jekkunsa ja eri tyyppinen vastustaja, mikä lisää vaihtelua todella reippaasti. Kenttää voi yrittää useasti jos on elämiä jäljellä ja tuhotut viholliset pysyvät poissa, kunnes joutuu käyttämään continuen, jolloin kenttä palaa alkuasetelmaan.
Vaikeustaso vaihtelee helposta todella kinkkiseen ja nousee tasaisesti. Jotkut maailmat ja vihollistyypit tuntuivat selvästi vaikeammilta. Maailmat voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä ja niitä voi vaihtaa ilman, että menettää mitään. Monesti juuri kun luulee tietävänsä kaikki jujut, niin peli laittaa opettelemaan uuden mekaniikan, tai tekee kentistä jollain lailla hankalampia, vaikkapa rajoittamalla, monta kertaa samaa ruutua voi kääntää. Jos jotain jupinaa pitäisi löytää, niin se tulee siitä, että toisinaan pelihahmoa ei meinaa saada ajoissa oikeaan kohtaan, kun perässä jahtaavat viholliset ahdistavat. Tässä kuitenkin liikutaan melko vapaasti, eikä lattian ruutujen mukaan.
Quintyn ulkoasu on hauskaa söpöstelyä ja kaikki hahmot on piirretty ja animoitu humoristisesti. Simppeli, mutta todella miellyttävä. Myös musiikki on hyvin menon sopivaa, eikä ala rassaamaan ihan helpolla.
Game Freakin debyytti on heti täysosuma, joka oli todella positiivinen yllätys. Quinty on vähälle huomiolle jäänyt ihan aito klassikko ja ainakin meikäläisen mielestä Famicomin parhaita toimintapuzzleja, tai jopa ylipäänsä pelejä. Suosittelen kokeilemaan todella lämpimästi.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments
Snou
Snou