Kun kaikki oli Superia

 Moi,

Tällä viikolla on Anaheimissa meneillään tapahtuma nimeltä Star Wars Celebration, eli iso ja virallinen Mikki Hiiren Tähtien Sota Coni, joten ajankohtaisena aiheena pelasin Super Nintendon vuonna 1992 julkaistua Lucasartsin klassikkopeliä Super Star Wars. Super Nintendolla kaiken piti olla “Super” jotakin, mikä näin jälkikäteen näyttää vähän nololta. No, se oli ysäriä se. Pelasin digilatausta, koska minulla ei ole Super Nintendoa ja alkuperäinen peli olisi muutenkin turhan kallis. 

Kun kyseessä on kerran lisenssipeli, niin luvassa on tietenkin tasoloikkaa, jonka tapahtumat menevät kutakuinkin elokuvan mukaan, tosin tässä pelissä on luvassa huvittavia yllätyksiä ja käänteitä: Muistatteko kun Luke taisteli hiekkamatoa vastaan? Tai, miten hän kiipesi Jawojen Sandcrawleriin ja taisteli tiensä läpi satojen Jawojen ja liukuhihnojen pelastaakseen droidit? Luvassa on myös Super Nintendon “Mode 7:n” eli spriten skaalauksen esittelyä lento- ja ajo-osuuksissa Landspeederilla sekä X-Wingillä. 

Super Star Wars on mekaniikoiltaan melko tavanomainen 16-bittinen tasoloikka. Löytyy pyssyä, valomiekkaa, elämäpalkki sekä power uppeja edellämainittuihin. Hahmoakin voi vaihtaa kentästä riippuen. Luken lisäksi pelaamaan pääsee Hanilla ja Chewbaccalla. Ohjaustuntuma on erikoisella tavalla yhdistelmä Marion momenttia ja Sonicin hektistä hyppelyä. Tämän ajan 16-bittisistä tasoloikista on omaksuttu myös sen pelityypin kaikkein rasittavin ominaisuus, nimittäin liian isot alueet ja “mihin tässä pitää mennä” koulukunnan kenttäsuunnittelu. Tämä yhdistettynä muutenkin korkeahkoon vaikeustasoon ja 3X3, eli kolme elämää ja continuea tyyliseen systeemiin takaa tuskan ja hammasten kiristelyn kun samoja kohtia pitää hinkata kymmeniä kertoja. Tavallaan sen ymmärtää, sillä pelin ilmestymisen aikaan sekä konsoli että peli olivat niin hävyttömän kalliita perus pulliaisen kukkarolle, että yhden pelin olikin syytä riittää vähintään seuraavaan jouluun tai syntymäpäivään saakka. Nykyään on vain tyytyväinen siihen, että jopa näistä peleistä löytyy tallennus ja lataus siihen kohti kuin haluaa. En muistaakseni koskaan päässyt Death Starin sisuksia pidemmälle ja siihen se tyssäsi tälläkin kertaa, tosin nyt enemmän ajan puutteeseen. 

Peli näyttää aikaisekseen hyvältä ja mukana on kaikki tarvittavat musiikit ja äänet, jotta tunnelma säilyy autenttisena. Lucasarts on aina ollut hyvä äänisuunnittelussa ja niin on tälläkin kertaa. Pomovastustajat ovat isoja ja näyttäviä, joskin hämmentäviä. Hiekkamadon ja Metroidin Kraidin serkun lisäksi Kanttiinassa taistellaan sitä pitkäkaulaista hologrammishakin otusta vastaan. 

Super Star Wars on parasta, mitä siihen aikaan oli tarjolla. Tosin ei kovin kauan, sillä seuraavana vuonna ilmestyi PC:lle X-Wing, joka on edelleen täysin pelattava ja pelimekaniikoiltaan täydellinen peli, toisin kuin tämä, jonka peli-iloa nakertaa tarpeeton vaikeustaso ja onneton kenttäsuunnittelu. Näillä aineksilla olisi ollut mahdollisuudet parempaankin, jos pelisuunnittelu olisi ollut taidokkaampaa. Teknisesti Super Star Wars on mainio.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!