Tähtikuvioiden Taistoja

 Moi,

Tällä viikolla palataan takaisin Famicomin pariin. Myös pelinä on tyypillisesti Famicomin heiniä oleva pelityyppi, nimittäin 80-luvun lopun manga/anime -lisenssipeli. Katsotaan, millainen on Bandain Saint Seiya: Ougon Densetsu Hen vuodelta 1988. 

Saint Seiya, tai länsimaissa toisinaan Knights of The Zodiac on kasarin lopun manga ja animesarja, jossa shonen-sarjoille tyypillisesti taistellaan, tällä kertaa tähtikuvioiden ja Kreikan mytologian teemalla. En ole tosiaankaan sarjan asiantuntija, mutta ilmeisesti homma menee niin, että orpo poika, Seiya kiipeää Olymposvuorelle saadakseen myyttisen haarniskan, jota käytti jumalatar Ateenan kuuluisa kaarti. Näitä kostyymeja kutsutaan nimellä Saint Cloth ja kaikki ovat jollain lailla tähtikuvio- tai eläinteemaisia ja niillä on tietty omat supervoimansa. En ole nähnyt sarjaa, mutta tiedän, että se on edelleen erittäin suosittu etenkin Espanjaa puhuvissa maissa Etelä- ja Väli-Amerikassa. Tämän lisäksi hahmot ovat tuttuja vain Bandain figuurikataloogeista ja mainoksista, joissa näitä hahmoja näkyy näkyy todella vaikuttavien, kiiltävien haarniskojen kera.

Katsotan sitten, millainen peli saatiin aikaiseksi tällä asetelmalla. Ensivaikutelma on, että pelin tarina seuraa todella tarkasti animaation tapahtumia ja sarjan tunnarikin kuullaan heti alussa. Sitten valitaan hahmo ja lähdetään, yllätys yllätys,  tasoloikkimaan. Lyhyen tasoloikkakentän jälkeen tulee kuitenkin yllätys, sillä jokainen pomotaistelu on kuin jrpg:stä, jossa on menu ja komentoja, kuten “puhu”, “taistele” ja niinpoispäin. Tekstiä tulee paljon ja sitä ei saa pauselle, joten ainakin meikäläisellä oli vaikeuksia pysyä kärryillä, vaikka dialogi olikin aika simppelin oloista tasiteluanime-osastoa. Hahmoilla on kaksi mittaria, Life ja Cosmo, eli käytännössä elämäpisteet ja magiapisteet. Magiapisteilä käytetään erikoisliikkeitä ja pelin aikana saa kokemusta, nimeltä Seven Senses,  jolla voi kasvattaa molempia palkkeja. Taistelun aikana voi myös vaihtaa hahmoa, joita on mukana 4. Ilmeisesti joka pomolla on oma “kaavansa” kuinka tappelu voitetaa, sillä toisen, “Härkäbossin” taistelu oli mahdoton, kunnes puhuin hänelle kaksi kertaa ennen taistelun aloittamista. Tässä varmaan auttaisi, jos tietäisi, kuinka sarjan tarina menee. Pelistä löytyy salasana, joten samoja juttuja ei tarvitse käydä läpi moneen kertaan, mikä on hyvä. 

Kontrollit ovat tasoloikka-osuuksien suurin ongelma, sillä hyppy on kankea ja tuntuu oudolta. Kolmannen pomon “avaruuskentän/ansan” outo fysiikka yhdistettynä tähän teki kokemuksesta hiuksianostattavan karmaisevan ja koko homma meinasi jäädä jo siihen, kun hahmo ei vaan suostunut hyppäämään ihan ilmiselvään kohtaan, tasolle joka johtaa eteenpäin, vaikka kuinka yritti vängätä. Ilmeisesti toisella hahmolla kohta olisi ollut vähän siedettävämpi, tiedä häntä. Pomotaistelut ovat enemmänkin jrpg puzzleja, joissa homma toimii yritys/erehdys -tyyliin.

Ulkoasu on tasoloikkaosuuksissa alempaa keskitasoa vuoden 1988 peliksi ja selvästi näkee, että suurempi panostus on mennyt rpg-osuuden hahmografiikoihin, jotka ovat varsin mainiot. Musiikista ja äänistä ei jäänyt paljon mieleen, mutta vähimmäisvaatimus, eli animen tunnari on mukana.

Saint Seiya: Ougon Densetsu Hen on lisenssipeli, joka tuntuu hirttäytyvän jopa liian tarkkaan sarjan tapahtumien noudattamiseen ja pelin tekeminen on jäänyt sivuosaan. Ideana toimiva, mutta toteutus valitettavasti lisenssipelille tyypillisen vaillinainen. Näistä eväistä olisi voinut saada jopa vallan mainion pelin. 

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!

-malone