Skip to main content

Sininen Siili

 Hei,

Tällä viikolla siirrytään Nintendon parista Segan leipiin. Loikkauksen syynä on vaihtelu, sekä tunne, että tästä pelistä olisi pitänyt kirjoitella jotain jo aikoja sitten. Vuorossa on Marion arkkivihollinen 90-luvun konsolisodista, Segan sininen siili, Sonic the Hedgehog Sega Mega Drivelle vuodelta 1991. 

Kyllä, se alkuperäinen Sonic 1. Meikäläisen Sega-taustoista aluksi sen verran että minulle Mega Drive on paljon tutumpi konsoli kuin Super Nintendo alkuperäisiltä 90-luvun ajoilta. SNES ja sen pelit olivat liian kalliita, enkä tuntenut juuri ketään, jolla moista masiinaa oisi ollut. Monelta sen sijaan löytyi Mega Drive, johon siirryttiin NESistä, mikä tietenkin oli kaikilla. Itse hommasin PC:n kesätyörahoilla 1994 ja sittemmin PS1:n. Mega Drivea tuli pelattua paljon kavereiden luona. En juuri muista mitään varsinaista konsolinokittelua niiltä ajoilta. Niitä pelattiin, mitä sattui löytymään eikä kukaan tehnyt siitä numeroa. En muista yhtään keskustelua kavereiden kesken, mikä pelikone olisi “paras”. Koko touhu taisi olla enemmän jenkkien markkinointimiesten masinoimaa korporaatiokakkaa, johon siihen aikan keskenkasvuiset pelilehtien “toimittajat” tarttuivat innolla Netin myötä sama sonta valui tännekin. Muistan kyllä kutakuinkin samanlaista asennetta sen ajan brittien pelilehdistä. Eipä ole jutut paljon muuttuneet ainakaan netin mieslapsilla.

Suurin osa muistaa Sonicista varmaan sen, että sininen siili porhaltaa hurjaa vauhtia kaiken maailman luupeissa ja trampoliineissa. Tämä muistikuva on enimmäkseen amerikan Segan luoma konsolisodan markkinointikikka. Kyllä, Mega Drive oli aikansa mittapuulla nopea konsoli ja sillä pystyi tekemään justiinsa sen tyylistä nopeaa scrollausta. Ekassa Sonicissa vaan niitä vuoristoratalooppeja on lopulta hyvin vähän. Ekassa kentässä (jonka suurin osa muistaa) lyödään kaikki paukut tiskiin, mutta heti toisesa alkaa paljon hitaampi tasoloikka, jossa on enemmän hidasta, jopa puzzlemaista loikintaa, uintikenttää, ja tasoja täynnä ansoja, joissa ei voi juosta sokkona hetkeäkään. Sonic 1 on 90% ajasta hitaampi peli kun Mario. Se nopea rullaus on mukana vain muutaman sekunnin spurteissa. Vauhti tuli enemmän mukaan vasta myöhemmissä ja lopullisesti vasta 3D-Soniceissa. PAL-versiossa tämä sulava porhallus kärsii vielä erityisesti hitaammasta ruudunpäivityksestä. 


Sen sijaan, se mitä Sonic ykkösessä on, on erittäin hienosti piirretyt spritet, miellyttävä värimaailma ja menevät musiikit. Segan AM2 on aina ollut teknisesti mestarillinen kehitystiimi, joka omalta osaltaan auttoi kehittämään kolikkopeli- ja konsoliteknologiaa siihen, mitä se on nykyään. AM2:n trademark-kirkkaat värit paistavat myös Sonicissa. Bonuskentissä näkee taustoja ja liikettä, joka myöhemmin inspiroi Saturnin Nightsin. 


Sonicin ohjaustuntumassa on aluksi totuteltavaa, koska siilillä on vielä vahvempi momentti ja “luistavuus” kun Mariolla. Kokonaisuudessaan tuntuma on hyvin omapaatuinen, josta aluksi joko tykkää tai ei. Siihen kyllä tottuu joka tapauksessa. Pelin vaikeustaso on ainakin aluksi melko tiukka, Segalle tyypilliseen tapaan. Sonicin kuitenkin pääsee läpi aika vaivatta, mutta “truu endiin” tarvitaan kaikki bonuskenttien Chaos Emeraldit, joka on jo vähän hankalampi temppu. Minä olen tainnut kerätä ne vain 3-4 kertaa. 


Sonic 1 on varsin mainio tasoloikka, joka saavutti lopullisen muotonsa toisessa osassa, mitä pidän yhtenä parhaimpina 2D-hypintöinä. Siihen, kumpi on parempi, Mario vai Sonic minulla ei valitettavasti ole vahvaa mielipidettä, molemmissa sarjoissa on pelejä joista tykkään ja pelejä, joista en ole erityisen kiinnostunut. 


Siinä vaihteeksi vähän Segaa, toivottavasti maistui. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!


-malone


Comments

Post a Comment

Popular posts from this blog

Polttopalloa ja pompadoureja

Moi, Viime aikoina on tullut katsastettua usemapikin Kunio-kun Nekketsu -sarja peli, joten jatketaan samaa aihetta. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 1988 Nekketsu Koukou Dodgeball B u. Tästä on olemassa NES-käännös nimellä Super Dodgeball, josta on taas tuttuun tapaan häivytetty kaikki viittaukset River City-sarjaan. Tämä on järjestyksessä sarjan ensimmäinen urheilu-spinoff, joten aiemmin käsitelty jääkiekkopeli on tätä uudempi. Kuten nokkelimmat jo varmasti arvaavat, tällä kertaa Kunio kumppaneineen osallistuu polttopalloturnaukseen. Nyt ei tosin ole enää koulujen väliset ottelut, vaan joukkue kiertää ympäri maailmaa ihan MM-kisoissa. Peli on siis perus polttopalloa, jossa kaksi joukkuetta yrittää osua toisen tiimin pelaajiin vastakkaisella kenttäpuoliskolla. Molemmissa on kolme sisäkentän pelaajaa ja kolme vastustajan puoliskon ulkoreunoilla. Toisin kun perus koulun polttopallossa, yksi osuma ei polta pelaajaa, vaan tässä mätkäistään pallo päin lärviä, joka vie pisteitä el...
Post a Comment
Read more

Analogista Scifiä Alan Mestarilta

 Moi, Tuumasin, että tällä viikolla otan mukaan blogiin jotain hieman uutta ja erilaista, koska vaihtelu virkistää. Nyt ei ole luvassa retropeliä tai lootan avausta (ei hätää, niiden pariin palataan piakkoin) vaan kirjakatsaus. Kirja on tosin hieman harhaanjohtava sana, koska luvassa on lähestulkoon pelkästään kuvitusta, mutta ei tämä ole myöskään sarjakuva. Nyt katsotaan Akira-animaation tuotantoa sekä siihen liittyviä juttuja ja tutustutaan kirjaan nimeltä: Otomo The Complete Works, osa 25. Animation Akira Layouts & Key Frames 3. Akira on minulle yksi tärkeistä vaikuttajista siihen, että ylipäänsä kiinnostuin scifiharrastuksesta, piirtämisestä, animesta ja sarjakuvista joten tämän kaltaiset kirjat ovat enemmän kuin suuri mielenkiinnon aihe. Se sattaa olla ensimmäinen animeleffa, jonka olen nähnyt ja on myös ehkä ensimmäinen DVD-elokuva, jonka olen ostanut omaksi. Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä ovat saatavilla Japanin Amazonista.  Otomo The Complete Works on Japaniss...
Post a Comment
Read more

Yön Ritari Pikselöityy

 Moi, Tällä kertaa on luvassa paluu retropelien pariin. Eikä ihan minkä tahansa retropelin, vaan kyseessä on yksi parhaista NES/Famicom -lisenssipeleistä ja monissa keskusteluissa ainakin ehdokkaana ehkä jopa kaikkein parhaaksi, mikä on aika kova saavutus jo pelkästään siitä syystä, että useimmat lukuisista Capcomin Disney-peleistä olivat loistavia. Kyseessä on siis Sunsoftin Batman vuodelta 1989. Muualla kuin Japanissa julkaisu tosin livahti vuodelle 1990. Tim Burtonin Batman oli ensimmäinen supersankarielokuva, jonka minä muistan saaneen suuren ennakkohypen, mainostusta ja paljon oheistuotteita. Se tuli lisäksi täsmälleen oikeaan aikaan, eli kun olin 9 -vuotias. Oikeaan aikaan tuli myös Nintendon NES ja sitä myötä Batman-peli. En koskaan omistanut NES-Batmania itse, mutta silti sitä tuli pelattua usein, joko vuokralla tai kaverin luona. Monen muun sen ajan pelin tapaan Batman ei ollut helppo, joten läpi asti se ei koskaan mennyt, eli nyt oli aika korjata tilanne, kun löysin Famic...
Post a Comment
Read more