Hei,
Tällä viikolla siirrytään Nintendon parista Segan leipiin. Loikkauksen syynä on vaihtelu, sekä tunne, että tästä pelistä olisi pitänyt kirjoitella jotain jo aikoja sitten. Vuorossa on Marion arkkivihollinen 90-luvun konsolisodista, Segan sininen siili, Sonic the Hedgehog Sega Mega Drivelle vuodelta 1991.
Kyllä, se alkuperäinen Sonic 1. Meikäläisen Sega-taustoista aluksi sen verran että minulle Mega Drive on paljon tutumpi konsoli kuin Super Nintendo alkuperäisiltä 90-luvun ajoilta. SNES ja sen pelit olivat liian kalliita, enkä tuntenut juuri ketään, jolla moista masiinaa oisi ollut. Monelta sen sijaan löytyi Mega Drive, johon siirryttiin NESistä, mikä tietenkin oli kaikilla. Itse hommasin PC:n kesätyörahoilla 1994 ja sittemmin PS1:n. Mega Drivea tuli pelattua paljon kavereiden luona. En juuri muista mitään varsinaista konsolinokittelua niiltä ajoilta. Niitä pelattiin, mitä sattui löytymään eikä kukaan tehnyt siitä numeroa. En muista yhtään keskustelua kavereiden kesken, mikä pelikone olisi “paras”. Koko touhu taisi olla enemmän jenkkien markkinointimiesten masinoimaa korporaatiokakkaa, johon siihen aikan keskenkasvuiset pelilehtien “toimittajat” tarttuivat innolla Netin myötä sama sonta valui tännekin. Muistan kyllä kutakuinkin samanlaista asennetta sen ajan brittien pelilehdistä. Eipä ole jutut paljon muuttuneet ainakaan netin mieslapsilla.
Suurin osa muistaa Sonicista varmaan sen, että sininen siili porhaltaa hurjaa vauhtia kaiken maailman luupeissa ja trampoliineissa. Tämä muistikuva on enimmäkseen amerikan Segan luoma konsolisodan markkinointikikka. Kyllä, Mega Drive oli aikansa mittapuulla nopea konsoli ja sillä pystyi tekemään justiinsa sen tyylistä nopeaa scrollausta. Ekassa Sonicissa vaan niitä vuoristoratalooppeja on lopulta hyvin vähän. Ekassa kentässä (jonka suurin osa muistaa) lyödään kaikki paukut tiskiin, mutta heti toisesa alkaa paljon hitaampi tasoloikka, jossa on enemmän hidasta, jopa puzzlemaista loikintaa, uintikenttää, ja tasoja täynnä ansoja, joissa ei voi juosta sokkona hetkeäkään. Sonic 1 on 90% ajasta hitaampi peli kun Mario. Se nopea rullaus on mukana vain muutaman sekunnin spurteissa. Vauhti tuli enemmän mukaan vasta myöhemmissä ja lopullisesti vasta 3D-Soniceissa. PAL-versiossa tämä sulava porhallus kärsii vielä erityisesti hitaammasta ruudunpäivityksestä.
Sen sijaan, se mitä Sonic ykkösessä on, on erittäin hienosti piirretyt spritet, miellyttävä värimaailma ja menevät musiikit. Segan AM2 on aina ollut teknisesti mestarillinen kehitystiimi, joka omalta osaltaan auttoi kehittämään kolikkopeli- ja konsoliteknologiaa siihen, mitä se on nykyään. AM2:n trademark-kirkkaat värit paistavat myös Sonicissa. Bonuskentissä näkee taustoja ja liikettä, joka myöhemmin inspiroi Saturnin Nightsin.
Sonicin ohjaustuntumassa on aluksi totuteltavaa, koska siilillä on vielä vahvempi momentti ja “luistavuus” kun Mariolla. Kokonaisuudessaan tuntuma on hyvin omapaatuinen, josta aluksi joko tykkää tai ei. Siihen kyllä tottuu joka tapauksessa. Pelin vaikeustaso on ainakin aluksi melko tiukka, Segalle tyypilliseen tapaan. Sonicin kuitenkin pääsee läpi aika vaivatta, mutta “truu endiin” tarvitaan kaikki bonuskenttien Chaos Emeraldit, joka on jo vähän hankalampi temppu. Minä olen tainnut kerätä ne vain 3-4 kertaa.
Sonic 1 on varsin mainio tasoloikka, joka saavutti lopullisen muotonsa toisessa osassa, mitä pidän yhtenä parhaimpina 2D-hypintöinä. Siihen, kumpi on parempi, Mario vai Sonic minulla ei valitettavasti ole vahvaa mielipidettä, molemmissa sarjoissa on pelejä joista tykkään ja pelejä, joista en ole erityisen kiinnostunut.
Siinä vaihteeksi vähän Segaa, toivottavasti maistui. Kiitoksia kaikille lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments