Moi,
Tällä kertaa vuorossa on taas vähän uudempi peli, joka täydentää Transformers-painotteisen viikonlopun: Vuorossa on Platinum Gamesin kehittämä ja Activisionin julkaisema Transformers Devastation vuodelta 2015. Peli löytyy PS3 & 4:lle ja 360/XBO:lle. Meikäläisen version on PS3.
Platinum Games saattaa herättää jo jonkin sortin odotuksia pelin suhteen, tämä on nimittäin entinen Capcomin Clover Studio, eli se Okamin tehnyt firma. Sittemmin tiimi on kunnostautunut lähinnä toimintapelien saralla, eikä tämä tee poikkeusta: Luvassa on nopeatempoista taistoa hyvin suunnitelluilla pelimekaniikoilla.
Se, mikä tästä pelistä tekee erityisen yllättävän on että perijapanilainen studio, joka viimeaikoina on julkaissut Bayonettan ja Metal Gear Risingin tyylisiä pelejä teki yllättäen pelin Transformers -lisenssillä. Eikä mitä sattuu Transformerseja, vaan alkuperäisiä 80-luvun hahmoja. Devastation tuli yllärinä, mutta se ei ainakaan laimentanut innostusta, vaikka suhtaudun tietyllä varauksella kaikkeen moderniin, mitä tekevät näillä hahmoilla (kiitti Lahden Miikkael). Epäilyyn ei kuitenkaan ollut syytä, vaan kaikki on tehty juuri nimenomaan alkuperäisen animaation mukaan, tai itseasiassa paremmin, sillä nyt mukana on kiiltoa ja varjostusta, jota sen ajan piirrossarjalta ei voinut odottaa. Myös kaikki saatavilla olevat ääninäyttelijät palaavat rooleihinsa, tärkeimpänä Peter Cullen Optimus Primena. Tämä tehtiin selvästi rakkaudesta lajiin, eikä nopeana keikkana kassan kautta pankkiin.
Tarina on suoraan animaatioon sopiva ja ajaa asiansa toimintamäiskeen kehyksenä. Megatron aikoo muokata maasta Cybertonin kaltaisen mekaanisen planeetan joskus muinoin planeetan maakerroksen alle pudonneen ja hautatuneen tutkimusmatkailija/konkistadori Nova Primen aluksen teknologian avulla. Orgaaninen elämä ei luonnollisesti operaatiosta selviä, joten Autobotien pitää estää moiset suunnitelmat. Pelattavina hahmoina ovat: Optimus Prime, Grimlock, Bumblebee, Sideswipe ja Wheeljack. Hahmoissa on eroa, Grimlock ja Optimus edustavat vahvempaa mutta hitaampaa körmyä, Sideswipe ja Wheeljack keskikokoa lähitäsitelu- ja pyssypainituksilla ja Bumblebee on ketterä kikkailija. Asevalinnalla voi myös vaikuttaa lähitaistelun tyyliin ja animaatioihin.
Liikkeitä ja mekaniikkoja on Platinumin tapaan runsaasti ja jokunen lisää avattavana rahalla. Sijoittaisin tämän johonkin Revengancen ja Bayonettan väliin, pienellä Vanquishin pyssyttelyllä höystettynä. On comboa, on väistöä, on erikoishyökkäystä mittarni täyttyessä ja kaikilla hahmoilla omat erikoiskykynsä siihen päälle. Muuntautuminen on toteutettu saumattomasti tistelun oheen ja combosarjan lopuksi voi suorittaa viimesen iskun ajoneuvomuodossa. Mukana on pientä autohurjastelua ja muuta pakkaa sekoittavaa vaihtelua pelkän taistelun lisäksi. Hetkeksi jopa vaihdetaan sivulle scrollaavaan ajeluun vanhan ajan tyyliiin.
Pahisten puolesta mukana on suurin osa 1. Sukupolven merkittävistä pahiksista: Megarton tottakai, lisäksi selkäänpuukottava nilkki Starscream, raksaosasto Constructiconit ja tietysti näiden yhdistelmä Devastator, suosikkipahikset Soundwave ja Shockwave ja liuta muita Insecticoneja myöten. Suurin osa merkittävimmistä on tietysti säästetty pomotaisteluihin ja osa kohdataan useamman kerran tarinan aikana. Jos tähän oilsii ollut lisää aikaa ja rahaa, niin hahmokaartin olisi voinut tuplata vaivatta. Peli ei kuitenkaan ole erityisen pitkä, 7 chapteria, joista jokainen ekalla pelikerralla ehkä kolmesta vartista tuntiin, taidoista ja vaikeustasosta riippuen.
Myös aseiden kustomointia löytyy, kuten myös passiivisten bonusten kehittelyä. Aseita tippuu varsin kovalla vauhdilla lähes loottiropen tyyliin ja niitä onkin syytä parannella ja yhdistellä, jos meinaa menestyä korkeammilla vaikeustasoilla. Kustomointia ei selitetä kovin tarkasti, mutta kyllä sen älyää melko pian.
Vaikesutaso ei ole aivan yhtä karu kun vaikkapa MGS Revengeansessa, mutta Platinumin tyyliin vaatii kuitenkin taitoa. Ruuvia kiristetään pikkuhiljaa ja valittavana on kuitenkin alussa kolme vaikeustasoa, joista helpoimmalla pärjää kyllä lähes jokainen.
Ulkoasun puolesta peli näyttää ja kuulostaa juuri siltä, miltä pitääkin, musiikki on menevää renkutusta parilla oikeasti hyvällä biisillä ja tunnarin on tehnyt 1986 leffaan biisejä säveltänyt Vince Dicola. Stan Bushia eivät sentään saaneet mukaan, vaikka Touch tai Dare oilsivat kruunanneet mukavasti nostalgisen tunnelman. Jos haluaisi, niin voisi jupista taustojen olevan hieman simppelit, mutta minua ei jupinat kiinnosta. Se että joku ylipäänsä teki tämän näköisen pelin vuonna 2015 on jo sellaisenaan kuin suoraan 7-vuotiaan meikäläisen unelmista. Pari pomotaistelua, etenkin ensimmäinen kerta kun Devastator nousee kaupungin rakennusten takaa näkyviin on vaikuttava. Toinen combiner-taisto Menasoria vastaan on myös mieleenpainuva pahaenteisen ukkos sään ja painostavan musiikin säestämänä. Ei tähän selvästikään ollut samaa budjettia kuin studion isoimpiin peleihin, jostain oli pakko tinkiä.
Transformers Devastation on menevä ja hyvin suunniteltu toimintapeli, joka osuu tiettyyn kohderyhmään täydellisesti. Monelle tämä on varmasti “hyvä, vaan ei ihan loistava”, minulle jotain mitä sai odottaa 35 vuotta. Tämä on aikakone, ei videopeli.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan! Transform and roll out!
-malone
Comments