Hei,
Tänään on vuorossa Famicom-tasoloikkaa tuttujen hahmojen parissa. Konamin kulta-ajalle sijoittuva lisenssiloikka jäi kuitenkin Capcomin vastaavien varjoon, mutta katsotaan onko siihen joku syy, vai oliko kyseessä sattuma. Nyt katsastetaan Tiny Toon Adventures vuodelta 1991!
Tiny Toonsia näytettiin täälläkin TV:stä 90-luvun alussa. Ideana on, että Warnerin klassikkohahmojen, kuten Väiskin ja Repen jälkeläiset seikkailevat omassa piirretyssään. Muistan katselleeni tätä silloin tällöin itsekin, vaan en yhtä innokkaasti kuin vähän vanhempia alkuperäisiä. Sarja oli kuitenkin ilmeisesti melko suosittu, sillä sitä tehtiin aikoinaan 100 jaksoa. Taustalta löytyi myös kovia nimiä, nimittäin Amblin Entertainment, eli toisin sanoen Steven Spielberg. Peliin tai sarjaan ei siis minulla sisälly suurta nostalgiaa, mutta jos kokemus on joitain osoittanut, niin tämän ajan Konamilta ei voi odottaa muuta kuin hyvää.
Veli Vemmelsääri pelastaa Viiviä Montana Maxin kynsistä. Meno on siis perinteistä sivulle päin scollaavaa loikintaa, mitäpä muutakaan. Pelattavia hahmoja on yhteensä neljä, joista Veli Vemmelsääri on aina mukana toisena ja ikään kuin “perusvalintana”. Muista kolmesta voi valita aina kentän alussa ja jokaisella on oma erikoiskykynsä. Vaihtoehtoina ovat Topi Sorsa, joka voi lentää lyhyen matkaa, Verneri, eli kissa joka voi tarttua kynsillään seiniin ja Hiski, eli Tasmanian Tuholainen, joka voi muuttua pyörremyrskyksi ja hoidella viholliset ilman päälle hyppyä. Idea on siis hyvin samankaltainen kuin Super Mario Bros. 2:ssa. Hahmoa voi vaihtaa kentän aikana poimimalla esineen, joka löytyy aina puolivälin tienoilta. A hyppää, B juoksee tai käyttää erkoiskykyä.
Pelaaminen muistuttaa aika paljon Mario kolmosta, joskin tuntuma on hieman erilainen, sanoisinko “leijuvampi” ja ei niin momenttiin perustuva. Tasoilla loikitaan, rahoina toimii porkkanat ja niin edespäin. Nirri lähtee yhdestä tai kahdesta osumasta, niinkuin Mariossakin ja kenttien lopussa on pomona Elmira, joka jahtaa hahmoa. Kentistä sen verran, että maailmoja näyttää olevan kuusi, joissa on kaikissa kolme kenttää. Kentät ovat pidempiä kun Marion vastaavat, joten 18 kenttää ei ole aivan niin vähän, miltä ensin vaikuttaa.
Vaikeustaso on varsinkin aluksi melko napakka, muttei kuitenkaan osastolla “mahdoton”. Melko pian kontrolleihin alkaa tottua ja muiden hahmojen käyttöä alkaa ymmärtää paremmin. Alusta saakka liikutaan kuitenkin Marion mittapuulla loppupuolen kenttien tasolla, joten Konamille ominainen vaikeustaso on mukana. Pelasin yhdellä istumalla maailmaan 4, joten minulle vaikeustaso vaikutti sopivalta. Continue löytyy, joten siitä plussaa.
Ulkoasu on mukava, vaan ei loistelias. Hahmot ovat näköisiänsä ja liikeanimaatiot ovat hyvät ja toisinaan jopa hauskat, kuten voisi olettaa. Taustat ovat valitettavan yksinkertaiset verrattuna tämän ajankohdan hienoimpiin esityksiin. Musiikki on sarjasta tuttua renkutusta, joka tietysti kuuluu asiaan. Jos tämä olisi julkaistu 1987, niin peli olisi erittäin komea, vuoden 1991 mittapuulla parempaa keskitasoa.
Tiny Toon Adventures on pätevä tasoloikka, mutta se viimeinen silaus jää puuttumaan. Pelissä ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta ei oikein mitään loisteliastakaan. Useampi pelattava hahmo on ehdoton bonus, mutta se oli nähty jo aiemmin ja kaikilla osa-alueilla jäädään vähän kärjestä. Samalla selviää, miksi tämä ei ole SMB3:n, Duck Talesin tai Mega Manin veroinen klassikko. Kaikki on hyvää, mutta mikään ei ole parempaa kun edellä mainituissa. Silti sanoisin, että jos kaikki nuo parhaat on jo puhki pelattu ja kaipaa jotain vaihtelua, niin Tiny Toon Adventures on hyvä vaihtoehto. Tästä(kin) on muuten luvassa uudelleenlämmittely, kuulemma mahdollisesti jopa tänä vuonna ja Spielberg sekä alkuperäiset ääninäyttelijät on taas mukana.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiitoksia lukijoille, palaan taas pian asiaan!
-malone
Comments
Snou